Linnunpönttöjen parissa kuusi vuosikymmentä

Pertti Ervasti ripustaisi linnunpönttöjä hautausmaille jo siksi, että lintuseuranta on rauhoittava, hyvää tekevä, lähes terapeuttinen kokemus. Jouduttaakseen pönttöjen yleistymistä Oulun hautausmailla, Ervasti teki aiheesta seurakuntalaisaloitteen.

linnunpönttö pertti ervasti riitta hirvonen

Huhtikuun lopussa oululainen Pertti Ervasti (kuvassa) jätti henkilökohtaisesti Karjasillan kirkkoherralle Juhani Lavangolle seurakuntalaisaloitteen.

Siinä hän ehdottaa pikkulintujen pesäpönttöjen hankkimista Oulun seurakuntayhtymän hautausmaiden metsiköihin. Ervastin mielestä pönttöjä tulisi ripustaa myös kirkkoja ympäröiviin puistometsiköihin.

Aloitteen jättäminen on kirkkojärjestyksen mukaan seurakuntalaisen oikeus. Aloitteella voi pyrkiä vaikuttamaan niin seurakunnan toimintaan kuin hallintoon.

Omalla aloitteellaan Ervasti haluaa tehdä ennen kaikkea hyvää pikkulinnuille ja hautausmailla kulkeville ihmisille.

– Linnut tarvitsevat kodin pesäpuuhiinsa ja ihmiset paikkoja, joissa voi koota voimiaan. Jos hautausmaalla voi rauhassa katsella lintujen elämää – kuinka emot ruokkivat jälkeläisiään ja pikkuiset kokeilevat lentotaitojaan pöntön suulta – on se sellainen kokemus ja terapiahetki, ettei paremmasta väliä, 60 vuotta linnunpönttöjen kanssa puuhaillut mies sanoo.

Hän muistuttaa, että linnut pitävät luonnonmukaisesti kurissa pihapuutarhan ja metsikön tuhohyönteiset.

Ervasti on kehittänyt oman linnunpönttömallin. Se kelpaa kodiksi niin pienille peukaloisille kuin isommillekin linnulle, esimerkiksi rastaille ja kottaraisille.

– Kulkuaukon vaihdettava suojapelti on keino tarjota sama pönttö pesäpaikaksi eri kokoisille linnuille.

Ervastin mallissa suurin huomio kiinnittyy tervattuun kattorakenteeseen. Suunnittelija itse toteaa, että säännöllinen tervaus takaa pöntön pitkäikäisyyden.

Ervastin aloite on etenemässä Karjasillan seurakuntaneuvostosta Oulun seurakuntien yhteiseen kirkkoneuvostoon.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää