Riina Piipponen ja Susanna Kiviniitty seisovat juoksuvaatteet päällä ja hymyilevät.

Polulla on luvassa hikeä, räkää ja elämyksiä

17.6.21

Riina Piipposelle ja Susanna Kiviniitylle polkujuoksu on mahdollisuus itsensä voittamiseen. Useita tunteja kestävän juoksusuorituksen aikana tulee aina hetki, jolloin usko jaksamiseen horjuu.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Marita Ahlgren .

Voiko itseään voittaa? Sitä juoksua harrastava Riina Piipponen on joskus miettinyt.

– On helpompaa tunnistaa se, että on voittanut toisen kuin että on peitonnut itsensä.

Mutta juuri itsensä voittamisesta oli Piipposen ja Susanna Kiviniityn mukaan kyse, kun he juoksivat toukokuussa 55 kilometriä yötä myöten Nuts Karhunkierros -tapahtumassa Kuusamossa. Samaa Kiviniitty tavoitteli taittaessaan maratonia Rokuan poluilla viime kesänä ja Piipponen kiertäessään talvella Ylläksen tunturihuippuja 11 ja puoli tuntia yhteen menoon.

Kummallakaan ei ole aktiiviurheilijan taustaa, vaan juoksusta on tullut elämäntapa vasta aikuisena.

Naiset sitovat kengännauhojaan.

Vauva-arki toi askeliin vauhtia

Kun juoksukurssilla tutustuneet ystävykset puhuvat harrastuksestaan, heistä pulppuaa ilo.

– Polkujuoksu on ollut pääsy ihan uuteen maailmaan, jossa riittää loputtomasti opittavaa. Tässä tutustuu itseensä ja kroppaansa ihan uudella tavalla. On hauska leikkiä urheilijaa sykkeitä ja rasitustasoaan mittailemalla, he nauravat.

Kun lenkkarit laittaa jalkaan, luvassa on omaa aikaa perhearjen keskellä. Molempien askeliin tuli vauhtia lasten vauva-aikana.

– Aloin juosta koiraa ulkoiluttaessani pieniä pyrähdyksiä kerrallaan, jotta ehtisin nopeammin kotiin, lumijokinen Kiviniitty kertoo.

– Minä olin juossut ennen lasten syntymää, mutta aloitin sen uudelleen vaunujen kanssa kun halusin päästä seinien sisältä jonnekin, Limingassa asuva Piipponen sanoo.

Matkat pitenivät pikkuhiljaa ja juoksukursseilta löytyi ympärille samanhenkisiä ihmisiä. Tämän vuoden alussa molemmat tilasivat ensimmäisen, valmentajan laatiman juoksuohjelman.

Jotta pystyy juoksemaan useiden tuntien ajan, on oltava sinut itsensä kanssa.

Tähtäimessä mahdollisimman pitkä matka

Tarkkoja aikatavoitteita Kiviniitty ja Piipponen eivät halua määritellä. Sen sijaan tähtäimessä on kunnon kehittäminen.

– Haluan jaksaa juosta mahdollisimman pitkiä matkoja, mahdollisimman monta tuntia putkeen, Kiviniitty toteaa.

Riina Piipponen sanoo urheilutapahtumissa päämäärän olevan lähinnä maaliin pääsyssä.

– Enemmänkin kuin ajasta, on kyse omien rajojen koettelusta. Jotta juoksua pystyy jatkamaan tunteja, on oltava sinut itsensä kanssa ja hyväksyttävä oma tasonsa. Sekin, että on välillä tosi huono.

Naiset juoksevat polkua pitkin.

Kun väsymys iskee, itsensä voi puhua jatkamaan

Pään sisäisellä puheella on suuri merkitys silloin, kun edessä on omia rajoja koetteleva suoritus. Olipa matka mikä tahansa, epäusko nostaa päätään jossakin vaiheessa.

– Jos kympin juoksee mahdollisimman kovaa, seitsemän kilometrin kohdalla aivot sanovat, etten jaksa enää. Maratonilla se hetki on viisi kilometriä ennen maalia, Susanna Kiviniitty tietää.

– Itseäni psyykkaamalla ja itselleni ääneen puhumalla pystyn jatkamaan.

– Joskus olen tolkuttanut pääni sisällä, että ”tästähän sinä nautit” tai tunturia kiertäessäni kertonut itselleni olevani eväsretkellä, Riina Piipponen sanoo.

Rajatkin ovat tulleet vastaan. Kun Kiviniitty lähti suorittamaan testikymppiä eli juoksemaan 10 kilometriä mahdollisimman nopeasti, hän eli keskellä surua. Matka jäi kesken viiden kilometrin kohdalla.

– En tiedä, painoiko vauhti vai läheisen kuolema enemmän, mutta jatkaminen oli mahdotonta.

En ole nopea, vaan ruumiinrakenteeltanikin tällainen persjalkainen.

Itseään ei parane verrata muihin

Juoksijakaksikko korostaa, että he eivät ole ”oikeita urheilijoita”, vaan pikemminkin harrastukseen hurahtaneita keski-ikäisiä.

– On hauskaa, että tässäkin elämänvaiheessa saa kiksejä jostakin, Piipposta naurattaa.

Onnistumisia saadakseen kannattaa asettaa osatavoitteita ja seurata omaa polkuaan.

– Joskus kipuilin sen kanssa, että vertasin itseäni muihin. Enää en halua sitä, koska niin koko hommasta katoaisi ilo. Ainahan löytyy joku, joka on parempi, Susanna Kiviniitty sanoo.

Myös Riina Piipponen on tehnyt töitä hyväksyäkseen itsensä.

– En ole nopea, vaan ruumiinrakenteeltanikin tällainen persjalkainen. Sen sijaan olen sitkeä.

Järjetöntä, mutta silti niin hauskaa

Polkujuoksijat näkevät harrastuksessaan myös koomisia piirteitä. Sen lisäksi että muiden harrastajien kanssa voi puhua loputtomasti sykerajoista, laktaateista ja lenkkareista, liikkumisen tapakin voi näyttäytyä vähän järjettömänä.

– Onhan se aika älytöntä, että aikuiset ihmiset juoksevat tuntikaupalla jonossa pitkin metsiä!

Noiden tuntien aikana tulee kuitenkin sekä vitsailtua että puhuttua henkeviä.

– Kun hiki ja räkä valuvat ja välillä käydään puskapissalla, ei voi olla muuta kuin oma itsensä, Piipponen pohtii.

– Ja kun koko ajan ympärillä on luonto, se juurruttaa. Siinä on jotenkin ihmisenä olon ytimessä.

Anna palautetta jutusta

Millainen on hyvä tavoite? Miten sen voi saavuttaa? Lue urheilupsykologin vinkit!

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä