Kesätöissä: Jenni Luopajärvi pääsee kehittämään kahvilatoimintaa

Esittelemme neljä kesätyöntekijää seurakunnista. Jenni Luopajärvi on jo viidettä kesää töissä Cafe Kryptassa Oulun tuomiokirkossa.

Mahdollisuus vaikuttaa kahvilan tuotevalikoimaan ja leivonnaisten laatuun on saanut Jenni Luopajärven tulemaan töihin Cafe Kryptaan jo viidettä vuotta peräkkäin.

Luopajärvi vastaa siitä, että tuomiokirkon kellarissa toimivan kahvilan vitriinissä on syötävää ja että se on hyvää.

– Olen ollut kehittämässä huippusalaisia kakkureseptejämme, joiden avulla leivonnaisista tulee todella kuohkeita. Tänä kesänä olemme kehittäneet erityisesti bageleiden valikoimaa, Luopajärvi kertoo.

Työpäivä käynnistyy kello 7 leipomisella ja kaiken on oltava valmista, kun kahvila avautuu kello 10. Aikataulutus aiheutti haasteita kahvilatyöntekijän uran alkutaipaleella, mutta nyt se on yksi asioista, jotka Luopajärvi kokee oppineensa työssään.

– Lisäksi olen oppinut leivontakikkoja sekä budjetointia ja resurssien tarkastelua yleensäkin.

Kokemus Cafe Kryptasta on saanut Jenni Luopajärven tutkailemaan muiden kahviloiden valikoimaa aikaisempaa tarkemmin.

– Arvostan erityisesti sitä, että myytävät tuotteet valmistetaan itse. Me leivomme omat tarjottavamme Vanhan Pappilan keittiössä muutaman sadan metrin päässä kahvilasta.

Luopajärvi viettää välivuosia ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen. Aiemmin haaveissa oli oma kahvila, mutta nyt tähtäin on yliopisto-opinnoissa.

– Toivon pääseväni lukemaan kauppatieteitä.

Työtehtävä: Kahvilatyöntekijä
Työn kesto: 7.6.–6.8
Työaika: ma–pe klo 7–14 tai klo 11.30–18.30.

Herättikö juttu kysymyksiä? Anna palautetta täällä!


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää