– Hiljaiset paikat ja hetket tuntuvat hupenevan maailmasta samaa vauhtia kuin luonnon lajikato etenee, toteaa Hiljaisuuden ystävien toiminnanjohtaja, pastori Juha Tanska.
Uutisvirtojen ja palopuheiden maailmassa monet ovat väsyneitä sanojen paljouteen. Jumalanpalveluksessakin tuntuu Juha Tanskan mielestä välillä olevan liikaa selittämistä ja liian vähän hiljaisuutta.
Radiossa hiljaisuuden kokemusta on etsittävä muilla keinoin kuin konkreettisella äänettömyydellä.
– Jos radiolähetyksen katkaisee hiljaisuus, kuulija luulee äkkiä, että lähetys katkesi tai radio meni rikki. Meditatiivisessa radiomessussa etsitään rauhan ja hiljaisuuden kokemusta, joka ottaa huomioon radion mahdollisuudet, toiminnanjohtaja, aiemmin Haminan seurakunnan kirkkoherrana työskennellyt Tanska kuvailee.
Kiinnostuksesta tarjota radiossa jumalanpalvelus, joka kutsuisi lepoon ja hiljaisuuteen, syntyi Meditatiivinen messu, joista ensimmäinen lähetetään Valvomisen sunnuntaina 14. marraskuuta kello 10 Yle Radio Ykkösellä.
Taizé-lauluihin on helppo liittyä mukaan
Meditatiivisen messun musiikkina on tuttujen virsien lisäksi meditatiivisia Taizé-lauluja. Laulut ovat keskeinen osa Ranskassa sijaitsevan Taizén yhteisön rukouselämää. Yhteisön rukouslauluista on tullut suosittuja myös Suomessa.
Lyhyitä meditatiivisia lauluja on helppo oppia, sillä niiden säkeistöjä toistetaan useita kertoja. Tekstit voivat olla peräisin Raamatusta tai kristillisiltä ajattelijoilta. Ekumeeniset Taizé-laulut ovat peräisin monista eri kirkollisista perinteistä.
Meditatiivisen messun teksteissä on tavoiteltu paitsi virittämistä sisäiseen rauhaan ja Jumalan etsintään, myös selkeää kieltä ja kosketusta nykyihmisen arkielämän todellisuuteen. Messun rukousten tekstit ovat laatineet Aulikki Mäkinen ja Mari Leppänen. Ehtoollisrukous perustuu Heikki Kotilan tekstiin.
”Tervetuloa elämän vaeltajien messuun. Pue jalkoihisi pyhiinvaeltajan kengät. Ne ovat vaeltajalle hitauden vertauskuva. Ne hiljentävät kiireen ja ohjaavat oikealle tielle”, kutsutaan kuulijaa mukaan Meditatiivisen messun alkusanoissa.
Meditatiivinen messu Yle Radio1:llä 14.11.2021 klo 10 sekä 9.1.2022 klo 10. Marraskuun messun toimittavat pastorit Juha Tanska ja Elina Vaittinen. Tammikuun Meditatiivisessa messussa on Juha Tanskan lisäksi mukana piispa emerita Irja Askola. Meditatiivinen messu on kuunneltavissa myös Yle Areenassa lähetysajan jälkeen.