Myynnissä olevan vanhan harmonin sointia testaa kirkkoherra Petri Satomaa.

Oulunsalossa pidetään parhaillaan kirpputoria Yhteisvastuun hyväksi

22.2.22

Sattuisitko tarvitsemaan harmonia? Sellainen löytyisi nyt Oulunsalon seurakunnan kirpputorilta, joka järjestetään Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.


Teksti: Minna Kolistaja . Kuvat: Maija Sivula .

Oulunsalon Toimitalon ala-aulassa järjestetään tällä viikolla kirpputori, jonka tuotto menee Yhteisvastuukeräykselle.

Diakoniatyöntekijä Maija Sivula kertoo, että myynnissä on hyvää tavaraa, jota seurakunta ei itse tarvitse.

– Kirpparille pistetään myyntiin tavaroita, joille ei ole löytynyt paikkaa Toimitalosta. Tavarat ovat peräisin esimerkiksi Pysäkiltä, missä seurakunta piti Kyläkamaria sekä Repusta, joka toimi nuorisotilana.

Myyntiin tulee muun muassa astioita, taloustavaroita, vaatteita, koriste-esineitä ja tauluja. Suurikokoisin – ja luultavasti myös erikoisin – myyntiartikkeli on vanha harmoni.

Yv-kirpputori lähti Sivulan mukaan kirkkoherra Petri Satomaan ajatuksesta: ei haluttu heittää pois käyttökelpoisia tavaroita vaan etsiä niille uusi omistaja ja samalla saada kokoon pieni summa yv-keräykselle.

Nurkkien siivoamisen ja yv-tuloksen kartuttamisen lisäksi ajatuksena on, että kirpputori voisi toimia seurakuntalaisille kohtaamispaikkana.

Kirpputorin kassalle on tulossa juttukavereiksi seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.

– Meillä Yhteisvastuukeräyksessä on mukana koko työyhteisö, ei yksinomaan diakoniatyö. Keräys on kaikkien yhteinen juttu ja se on mukavaa – onhan tämänvuotinen kohdekin  ajankohtainen ja tärkeä, Sivula sanoo.

Kirpputori on avoinna Toimitalon ala-aulassa tiistaista 22.2. lauantaihin 26.2. kello 10–16 paitsi keskiviikkona kello 10–19 ja lauantaina kello 10–14. Maksaa voi käteisellä tai pankkikortilla.

Kirpparilla on myynnissä kahvia pahvimukiin. Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan Alvar Aalto -maljakko. Arvontaan voi osallistua ilmaiseksi.

Annikki Lämsä tutustuu kirpputorin astiatarjontaan.

 

Lue lisää aiheesta:

Oulunsalon seurakunta Yleinen