Nuorten iltoja vietetään Haukiputaalla Wirkkulassa

Wirkkula kokoaa haukiputaalaiset nuoret koolle perjantai-iltaisin. Kävimme kurkkaamassa, mitä illoissa tapahtuu. Nuorten illat jatkuvat taas elokuussa.

Puheensorinan seasta erottuu pingispallon kolahdus pöytää vasten. Osa nuorista pelaa, osa juttelee, osa askartelee. Jokaiselle nuorelle on tilaa perjantai-iltaisin järjestettävässä nuorten illassa Haukiputaan Wirkkulassa.

Nuorisotyönohjaaja Katri Haapakorva kertoo, että iltoja on järjestetty jo vuosia.

Kävijämäärät ovat vaihdelleet, on ollut isoakin aaltoliikettä. Tällä kertaa paikalla on noin kolmekymmentä nuorta, eikä kello ole kuin vasta puoli seitsemän.

– Ajattelen, että tämä toiminta on vaihtoehto nuorille. Meillä on täällä joka perjantai hartaus, kaikki muu ohjelma vaihtelee. Nuoret saavat olla mukana ideoimassa, millaista toimintaa he haluaisivat järjestettävän, kertoo Haapakorva.

– Täällä voi askarrella, pelata lautapelejä, pingistä, pöytäfutista, ja tulla myös vain olemaan. Meillä on täällä yleensä kaksi työntekijää seurakunnasta. Juttuseuraa löytyy.

Samoilla linjoilla on nuorisotyön pastori Jussi Rinta-Jouppi, joka on tänä iltana Haapakorvan työparina.

Pastori Jussi Rinta-Jouppi napattiin mukaan peliin.

 

Tänne voi tulla juuri sellaisena kuin on.

 

– Pidän työstä nuoren parissa. Nuortenilloissa on hyvä meininki, päällimmäisenä kuuluu usein nauru. Tänne voi tulla juuri sellaisena kuin on. Ihan jokainen on tervetullut.

– Meillä on aina aikaa myös syvällisille keskusteluille, jos sellaiseen on tarvetta. Maailmantilanne saattaa aiheuttaa nuorissa monia kysymyksiä ja pelkoa, ja siitä on tärkeää puhua, rohkaisee Rinta-Jouppi.

Nuorten illassa on mukana myös nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi opiskeleva Saana Taivaloja.

– Olen tykännyt olla täällä Haukiputaalla, ja toimia nuorten parissa. Olen ollut mukana leireillä, nuorten illoissa, kokkikerhossa – monissa eri paikoissa. Työ tuntuu oikein omalta, pohtii Taivaloja, joka napataan vuorostaan kesken haastattelun pelin pyörteisiin.

Haapakorva pyytää nuoria ”Illan kisaan”. Se on joka perjantai järjestettävä kilpailu, jossa voittaja palkitaan pienellä palkinnolla.

Nyt kisana on sanojen muodostaminen: kuka keksii eniten oikeita sanoja annetuista kirjaimista. Nuoret osallistuvat kisaan innokkaasti.

 

Ikäjakauma on verrattain suuri: 14–21 vuotta. Siitäkin huolimatta kaikki viihtyvät keskenään.

 

– Hyvin harvoin illoissa on ollut minkäänlaisia järjestyshäiriöitä. Ikäjakauma on verrattain suuri: 14–21 vuotta. Siitäkin huolimatta kaikki viihtyvät keskenään, iloitsee Haapakorva.

– Jokainen Haukiputaan seurakunnan rippikouluryhmä käy tutustumassa täällä. Näin nuoret saavat tiedon siitä, että tällaista toimintaa löytyy läheltä. Ja aina tänne sopii uuttakin väkeä. Mielellämme otamme tänne nuoria vastaan, toivottavat Haapakorva ja Rinta-Jouppi.

Wirkkulan ovet käyvät. Osa nuorista lähtee, uusia tulee tilalle.

Tytöt pujottavat helmiä lankaan. Rannekorut valmistuvat. Pingispallo kolahtaa taas pöytään, peli on käynnissä. Huojuva torni heiluu, mutta ei kaadu.

Kahvi on loppunut termoskannusta, sitä pyydetään lisää. Haapakorva lupaa keittää. Ryhmä nuoria houkuttelee Rinta-Joupin pelaamaan.

On tunne, että kaikki ovat yhtä suurta perhettä. Jokaiselle on paikkansa Haukiputaan Wirkkulassa. Turvallinen paikka niin yksin kuin yhdessä.

  • Nuorten illat jatkuvat jälleen syksyllä, seuraa ilmoittelua seurakuntien somekanavilla ja Rauhan Tervehdyksessä.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää