Tällä viikolla Oulun seurakuntien emäntäpalvelut ruokkii päivittäin hieman vajaa 300 ruokailijaa. Heistä noin 230 on rippikouluissa. Luvussa ovat mukana myös isoset ja työntekijät.
Keskustan seurakuntatalon eli Sofia seurakuntakeskuksen rippikouluryhmä sai ensimmäisenä riparipäivänä lounaaksi makaronilaatikkoa ja tuoresalaattia.
– Alkajaisiksi tarjoilun on hyvä olla varman päälle. Tortillat olisivat olleet toinen mahdollisuus, toteaa emäntä Annika Kaverinen hymyssä suin.
Emäntäpalvelujen laatimat ruokalistat eivät ole salaisuuksia, vaan Kaverinen vinkkaa mielellään myös koteihin, millaisella ruoalla nuoret pidetään tyytyväisinä.
Viikon menuuseen leireillä ja päivärippikouluissa sisältää muun muassa broilerirenkaita lohkoperunoilla, lohi-, kana-, kasvis- ja nakkikeittoja, aurinkoista uunikalaa sekä intialaista voikanaa riisillä ja naan-leivällä.
Pizzapäivät kuuluvat usein rippikoulun viimeiseen päivään, jotta yhdessä olemisesta jäisi kirjaimellisestikin hyvä maku suuhun.
Kaverisen mukaan nuoret eivät ole nirsoja, mutta varttuneempien ja nuorten lempiruoat poikkeavat toisistaan.
– Karjalanpaistia nuorille on turha kokata, hän tietää.
Seurakunnan emännät ovat kokeilunhaluisia ruokatarjonnassa, mutta kaikki trendit eivät innosta rippikoululaisia.
– Silloin pitää palata tutttuun ja turvalliseen ruokaan.
Kesäkuun alussa, 2.6. ilmestyneessä Rauhan Tervehdyksessä, Oulujoen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Jouni ”Jone” Heikinheimo totesi, että rippileirit onnistuvat yleensä aina, mutta se ei ole kiinni opettajista, isosista tai nuorista itsestään.
Heikinheimon mukaan leireistä tulee onnistuneita, jos ruokahuolto toimii ja nuoret saavat mieluista syötävää.

