SRK:n tuleva pääsihteeri: Kuuntelu kuuluu johtamiseen

Pyhäntäläinen Arto Tölli aloittaa vanhoillislestadiolaisen SRK:n uutena pääsihteerinä syyskuun alussa. Aiemmasta työstään Töllille on tuttua keskusteleva johtaminen.

Ihmiset haluavat tulla työpaikoillaan kohdelluiksi yksilöinä, mutta jokaiseen on suhtauduttava silti samanarvoisesti.

Muun muassa tämän pyhäntäläinen Arto Tölli on oppinut toimiessaan työelämässä johtajana.

Tölli on siirtymässä syksyn alussa Maustaja Oy:n toimitusjohtajan työstä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeriksi.

Uutta pestiään Tölli ei hakenut, vaan häntä pyydettiin nykyisen pääsihteerin Juha Kaarivaaran seuraajaksi.

– Pääsihteerin tehtävä on perinteisesti täytetty niin sanotulla kutsumenettelyllä, Tölli täsmentää.

Kannanottoja vasta myöhemmin

Tölli suostui Rauhan Tervehdyksen haastateltavaksi, mutta ei halua toimia SRK:n virallisena äänitorvena.

Työt alkavat vasta syyskuun alussa, hän toteaa.

Puhutaan siis lisää muun muassa johtajuudesta, sillä työt Maustajalla ja sitä ennen kokemus myyntipäällikön vastuusta on tuonut näkemyksiä hyvästä johtamisesta.

– Minulle on ominta ja tutuinta keskusteleva johtaminen. Se tarkoittaa, että pidän vuorovaikutusta tärkeänä.

– Keskustelen työtovereideni kanssa paljon ja kuulen heidän mielipiteitään.

 

Keskustelen työtovereideni kanssa paljon ja kuulen heidän mielipiteitään.

 

– Keskustelut ottavat aikaa, mutta ne myös sitouttavat ja innostavat ihmisiä.

– Työntekijät haluavat vaikuttaa työpaikkansa asioihin. He toivovat tulevansa nähdyksi omine lahjoineen ja osaamisineen.

Tölli kiteyttää:

– Ihmisten johtaminen on vaativaa työtä, mutta kyse on silti ihmisenkokoisesta vastuusta.

Avoimuudella ennakkokäsityksiä vastaan

Media tarkkailee vanhoillislestadiolaista herätysliikkeettä kiinnostuksella.

– Totta kai suuri liike kiinnostaa, se on ymmärrettävää Tölli kommentoi.

– Yhteydet mediaan ovat osa työtäni pääsihteerinä.

Tölli aikoo kohdata toimittajat avoimin mielin, vaikka liikkeen kannanotoista on syntynyt viime vuosina myös kohuotsikoita.

– Kaikissa kohtaamisissa on tärkeää kuunnella maltilla kysymyksiä. Etukäteen valmistautuminen on myös hyvä käytäntö.

Median kanssa työskentely on taitoa, johon saan varmasti opastusta työnantajalta.

 

Ei media pelota minua.

 

– Ei media pelota minua, mutta uuden työn edessä on hyvä tuntea nöyryyttä.

Vanhoillislestaestadiolaisuuteen liittyy monia ennakkoluuloja ihmisten parissa. Tölli ei usko siihen, että niistä päästään koskaan kokonaan eroon.

– Mitään poppakonsteja ennakkokäsitysten hälventämiseksi ei ole, vaan on jaksettava ryhtyä avoimeen keskusteluun.

– Uskostamme ja toiminnastamme kerromme omilla nettisivuillamme ja sosiaalisen median eri kanavilla.

Käytettyä kieltä on muiden ymmärrettävä

Tölli puhuu uskonlahjan omistamisen tärkeydestä omassa elämässään.

Mutta mitä nuo sanat tarkoittavat?

– Kun kuulen esimerkiksi seuroissa elävää Jumalan sanaa, koen sydämessä, että ”noin minäkin uskon” ja ”noin minäkin haluan uskoa”, Tölli avaa käyttämäänsä ilmaisua.

Hän myöntää, että lestadiolaisessa kristillisyydessä on ilmaisuja, jotka voivat jäädä vieraaksi nykyihmisille. Tällaista tilannetta Tölli ei pidä hyvänä erityisesti lapsia ja nuoria ajatellessa.

– On tärkeää etsiä ymmärrettäviä sanoja.

 

On tärkeää etsiä ymmärrettäviä sanoja.

 

Uusi pääsihteeri on lähdössä Lopen Suviseuroihin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.  Juhlilla hän kulkee Juha Kaarivaaran seurassa ja hiljalleen uuden työn sisällöt alkavat valottua seuraavalle vastuunkantajalle.

Osallistuminen Suviseurojen järjestelyihin kuuluu pääsihteerin töihin, mutta paljon muutakin pesti sisältää.

SRK toimii muun muassa kiinteässä yhteydessä Pohjois-Amerikassa ja Ruotsissa toimivien sisarjärjestöjensä kanssa ja tässä yhteistyössä Töllikin on mukana.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää