Oulu Pridessa keskustellaan elämästä sateenkaari-ihmisenä herätysliikkeessä

– Henkilökohtainen usko voi olla myös sateenkaari-ihmiselle elämän tärkein asia, muistuttaa Voimavaraksi-hankkeen hankekoordinattori Riku Karppinen. Oulu Pride -viikolla pidetään myös sateenkaarimessu sekä puistojuhla perheille.

|

Oulun tuomiokirkkoseurakunta ja Sateenkaariyhdistys Malkuksen Voimavaraksi-hanke järjestävät Oulun Pride -viikolla perjantaina 5. elokuuta keskustelutilaisuuden, jossa käsitellään sateenkaari-ihmisen elämää vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisällä.

Tilaisuudessa omista kokemuksistaan kertovat Samuel Jyrinki, Demian Seesjärvi ja Inkeri Kinnunen. Tilaisuuden juontajana toimii Meri-Anna Paloniemi.

Voimavaraksi-hankkeen hankekoordinaattori Riku Karppisen mukaan teemasta on syytä keskustella, sillä hänen kokemuksensa mukaan homoseksuaali voi jäädä lestadiolaisessa yhteisössä yksin.

– Itse tunsin itseni vääränlaiseksi, mutta en uskaltanut kertoa siitä kenellekään. Vuosien prosessoinnin jälkeen lopulta hyväksyin homouteni ja kerroin siitä muille.

Karppisen mukaan sateenkaari-ihmisten hengellisyyttä ei oteta aina riittävän vakavasti.

– Meitä sateenkaari-ihmisiä syntyy kaikkiin hengellisiin yhteisöihin, ja me omaksumme niissä yhteisön hengellisen opetuksen. Henkilökohtainen usko voi olla myös sateenkaari-ihmiselle elämän tärkein asia, Karppinen muistuttaa.

Sateenkaariyhdistys Malkuksen Voimavaraksi-hanke pyrkii vaikuttamaan siihen, että hengelliset yhteisöt olisivat turvallisia ympäristöjä myös sateenkaari-ihmisille.

Ohjelmaa kaikenikäisille

  • Sateenkaarimessu keskiviikkona 3.8. kello 18–18.45 Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu 3 a). Mukana Sateenkaaripelimannit. Kirkkokahvit messun jälkeen Cafe Kryptassa ja/tai kirkkotarhassa.
  • Oulu Pride keskustelutilaisuus perjantaina 5.8. kello 18–20 Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6, sisäänkäynti sisäpihalta) aiheella ”Millaista on elää sateenkaari-ihmisenä vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisällä?” Tule kuulemaan kokemusasiantuntijoiden kertomuksia.
    Voit seurata tilaisuutta myös Sateenkaariyhdistys Malkuksen Youtube-kanavalla: https://www.youtube.com/c/SateenkaariyhdistysMalkus
  • Oulu Pride puistojuhla lauantaina 6.8. kello 14–19 Hollihaan puistossa, jossa Oulun tuomiokirkkoseurakunta on mukana Taika-Petterin ja Jakke Jääkarhun (kuvassa) kanssa.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää