Kuva: Minna Kolistaja

Piispojen viesti huolten keskelle: Jumalassa on toivo

14.10.22

”Jumala on kanssamme aivan erityisesti pimeyden ja vaikeiden aikojen keskellä”, muistuttavat evankelis-luterilaisen kirkon piispat yhteisessä viestissään.


Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat muistuttavat toivosta edelleen jatkuvien poikkeuksellisten aikojen keskellä.

”Jumala on kanssamme aivan erityisesti pimeyden ja vaikeiden aikojen keskellä”. Näin toteavat Turun ja Suomen arkkipiispa Tapio Luoma, Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen, Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka, Helsingin hiippakunan piispa Teemu Laajasalo, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki, Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo sekä Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand yhteisessä viestissään:

Jumalassa on toivo

Ihmisten huoli ja hätä jatkuvat talven lähestyessä. Poikkeukselliset ajat eivät päättyneet pandemiaan vaan haastavat edelleen.

Emme hyväksy, mitä tapahtuu Ukrainassa. Venäjän hyökkäyssota on saatava loppumaan. Sodan vaikutukset näkyvät myös Suomessa asuvien arjessa energian kallistumisena ja taloudellisen epävarmuuden lisääntymisenä.

Lapset ja nuoret kokevat nämä kriisit ensimmäisen kerran elämässään. Heitä ei pidä jättää yksin. Osalle taas kriisit tuovat kolkkoja kaikuja ja tunnemuistoja vuosikymmenien takaa. Sodan pelko on monella todellinen.

Tänä aikana myös Suomessa ollaan vaikeiden valintojen edessä. Joudumme varautumaan yllätyksellisiin tilanteisiin ja tinkimään jostakin sellaisesta, mihin olemme tottuneet. Meitä jokaista tarvitaan tekemään hyviä valintoja ja tukemaan toinen toistamme Jeesuksen esimerkin osoittamalla tavalla.

Tilanteesta riippumatta meillä on toivo. Jumala on meidän kanssamme aivan erityisesti pimeyden ja vaikeiden aikojen keskellä.

Kirkko kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen ja toimii lähimmäisten puolesta. Normaalioloissakin kirkko on valmiina auttamaan kriisiin joutuneita ihmisiä. Seurakunnat tekevät työtään kaikissa olosuhteissa: tukevat ihmisiä paikallisesti, ovat valveilla ja avaavat kirkkojen ovet. Kirkko tarjoaa turvaa ja lohtua sitä tarvitseville.

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jeremian kirja 29:11)

Seurakunnissa rukoillaan päivittäin hartauksissa ja jumalanpalveluksissa. Voit liittyä yhteiseen joukkoon tai suunnata rukouksen Jumalalle keskellä arkea missä oletkin:

Pyhä Jumala, elämämme on sinun käsissäsi.

Emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo eteemme.

Sinun puoleesi me käännymme ja huokaamme:

Ole lähellä meitä, ole turvamme.

Anna meidän tuntea, että sinä johdat ja vahvistat meitä.

Auta meitä edistämään oikeudenmukaisuutta ja työtä,

joka voi tuoda pysyvän ja todellisen rauhan.

Sinun on valtakunta, voima ja kunnia.

Aamen.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Yleinen