Haudankaivaja Tommi Körkkö kokee etuoikeudeksi olla osa elämän ketjua

Kaivurin kauha laskeutuu maahan, ja vetää ruohomaton rullalle. Alta paljastuu hiekkainen maa. Kauha kauhalta paikalle muodostuu hauta, jonkun ihmisen viimeinen leposija.

Olemme Limingassa, Rantakylän hautausmaalla, ja kaivurin ohjaimissa on Tommi Körkkö, haudankaivaja.

Körkkö aloitti haudankaivajana viime vuoden tammikuussa. Haudankaivajaksi päätyminen oli sattumien summa.

– Tyttäreni kuoli vuonna 2020. Olimme katsomassa hänelle hautapaikkaa. Siinä suntion kanssa jutellessani hän mainitsi, että haudankaivajan paikka olisi vapaana.
Körkkö jäi miettimään asiaa ja kiinnostui.

– Olen tehnyt elämäni aikana monenlaisia töitä ja koneet ovat minulle tuttuja, joten siinä suhteessa työ ei arveluttanut.

Näkemys hautausmaista on muuttunut

Tommi Körkkö kertoo, että aiemmin hän on ajatellut hautausmaita hieman kolkkoina ja jopa pelottavina paikkoina. Ajatus on muuttunut täysin.

– Kun tulen paikalle, aika pysähtyy. Minusta on hienoa tulla tänne rauhaan, ikään kuin pakoon ympärillä olevaa hälinää. Saan tehdä viimeisen leposijan ihmiselle, olla osa elämän ketjua. Koen olevani etuoikeutettu.

Kaivaessaan hautaa Körkkö usein ajattelee ihmistä, joka sinne lasketaan. Ja vaikka Körkkö tekee työtään, kyseessä on myös kunniatehtävä, palvelus.

– Oma elämä ja sen rajallisuus on mielessä, jos vainaja on lapsi tai nuori tai samaa ikäluokkaa kuin itse olen. Mielessä käy kysymyksiä siitä, miksi joidenkin elämä katkeaa ikään kuin kesken.

– Vanhuksen kuolema on aina helpompi ymmärtää, mutta jos vainaja on nuori, on järjestys luonnoton. En kuitenkaan ala vatvoa asioita, silloinhan en voisi tätä työtä tehdä.

Viimeisen leposijan pitää olla kaunis ja siisti

Jos omaiset eivät hautajaisten päätteeksi ole peittäneet hautaa, Körkkö tekee sen.

– Peitän haudan, asettelen kukat hautakummulle ja haravoin ympäristön siistiksi. Silloin kaikki on valmista.

Haudankaivaja haluaa, että viimeinen leposija on siisti ja kaunis, jotta hän voi häpeämättä sanoa: minä tein sen.

– Se tuo mielihyvää myös itselleni.

Haasteitakin voi tulla eteen. Joskus maa vyöryy tai oksia ja juurakoita on paljon, eikä haudasta tahdo saada siistiä. Toisinaan taas paikat ovat ahtaita: hautakiviä voidaan joutua siirtämään, jotta päästään kaivamaan.

– Joskus omaiset haluaisivat itse peittää haudan, mutta se ei ole aina mahdollista vaikkapa vyöryvän maan takia. Se on surullista.

Nykyisin on yleistä, että omaiset peittävät hautaa sen verran, että arkku on piilossa. Haudankaivaja hoitaa lopun.

Omaisten antama kiitos lämmittää ja on palkitsevaa.

– Tämän hienompaa työtä ei voi olla, Körkkö ajattelee.

Edesmenneet rakkaat ovat työssä lähellä

Körkkö laskee kaivaneensa Limingassa yli 50 hautaa. Hän kehuu yhteistyötä Limingan seurakunnan kanssa.

– Suntiot Heikki Guttorm ja Timo Onkalo ovat aina apunani, koskaan en tee työtä yksin. Tunnen, että olemme hyvä tiimi. Myös muu seurakunnan väki on ottanut minut omakseen, kiittelee Körkkö.

Työ on lisännyt kiinnostus hautausmaita kohtaan.

– Tykkään käydä katsomassa eri hautausmaita. Niitä katsoo nyt aivan eri silmin kuin aiemmin.

Haudankaivajasta on ollut mukava huomata, että hautausmaalla käy väkeä.

– Joskus ihmiset tulevat jututtamaan, se tuntuu hyvältä. On ollut kunnia palvella liminkalaisia.

Työ haudankaivajana ei ole muuttanut suhtautumista kuolemaan.

– Olen aina kokenut sen luonnolliseksi osaksi kiertokulkua. Ajattelen, että kun teen työtäni rauhan ja hiljaisuuden keskellä, omat edesmenneet rakkaat ovat siinä tilanteessa lähelläni ja läsnä. Ja se on hyvin lohdullista.