Veijo Koivula vie ihmisiä Jeesuksen jalanjäljille

Ryhmä- ja seurakuntamatkat ovat tulleet Oulun aluerekisterikeskuksen johtajalle Veijo Koivulalle tutuksi vuosien varrella. Tämän vuoden marraskuulle suunniteltu Israelin pyhiinvaellusmatka on hänelle kuudes laatuaan.

Jos jotakuta voi tituleerata konkariksi ryhmämatkojen johtajana, Oulun aluekeskusrekisterin johtajaa Veijo Koivulaa voi. Koivula on toiminut matkanjohtajana muun muassa Israeliin ja Roomaan suuntaavilla matkoilla. Tämän vuoden marraskuulle suunniteltu Israelin pyhiinvaellusmatka on hänelle kuudes laatuaan.

– Pyhiinvaellus on sanana melko painava, ja sisältää mielleyhtymiä satojen kilometrien mittaisesta patikoinnista. Matkanjohtajina olemme halunneet pitää matkojen profiilia kevyenä, ja puhumme siksi ryhmä- tai seurakuntamatkoista.

Koivula kuvaa, että Israelissa ollaan erityisellä tavalla Jeesuksen ja apostolien jalanjäljissä. Maassa on runsaasti pyhiä paikkoja, etenkin Jerusalemin Vanhassa kaupungissa ja Genesaretinjärven rantamilla.

– Pyhyyden voi kokea, kun näillä paikoilla liikkuu, ja samalla asioista keskustellaan ryhmäläisten kanssa. Tulee todella vahva kokemus siitä, että olemme pyhällä paikalla. Se puhuttelee.

 

Paras kokemus nousee ryhmän sisältä.

 

Edelliseltä Israelin matkalta Koivulan muistiin on painunut Magdalan uuden katolisen kirkon yhteydessä sijaitsevan kappelin valokuvaa muistuttava seinämaalaus, Roomasta puolestaan paavin yleisvastaanotto, siellä vellonut väenpaljous ja paavin koskettava puhe. Paras kokemus nousee kuitenkin ryhmän sisältä.

– Ryhmän yhteishenki on vahva kokemus, etenkin kun parikymmentä toisilleen ennen tuntematonta henkilöä hitsautuu viikon aikana yhteen. Mahtavaa on ollut myös se, että minulla ja toisena matkanjohtajana toimivalla Jonne Pirkolalla on hyvin samankaltaiset ajatukset siitä, mitä ja miten tehdään. Hänen kanssaan on helppo toimia.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää