Yhteistä pappeutta juhlistetaan Oulussa

Ensimmäiset naiset vihittiin papiksi Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa 35 vuotta sitten. Oulussa merkkivuotta juhlistetaan 6. maaliskuuta.

|

Ensimmäisten naisten papiksi vihkimyksen 35. vuosipäivää juhlistetaan viikkomessulla Oulun tuomiokirkossa 6. maaliskuuta kello 16. Messun toimittaa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Satu Saarinen. Puheen pitää piispa Jukka Keskitalo. Tilaisuus on avoin kaikille.

Naisten vihkiminen pappisvirkaan tuli mahdolliseksi kirkolliskokouksen päätöksellä 1986. Päätös astui voimaan vuoden 1988 alusta, ja 6. maaliskuuta vihittiin pappisvirkaan 94 naisteologia.

– Oulun hiippakunnassa vihittiin ensimmäiset naispuoliset papit vasta vuonna 2001, siihen asti pappisvihkimys piti hakea täällä toisesta hiippakunnasta. Naispuoliset papit kokivat seurakuntalaisten tuen voimakkaana pappeutensa alkuvuosina. Siksi tuntuu erityisen merkittävältä juhlia nyt taas yhteistä pappeutta, sen 35. vuosipäivänä, kertoo tuomiorovasti Satu Saarinen.

– On kulunut jo yli kolmannesvuosisata siitä, kun kirkossamme vihittiin ensimmäiset papit sukupuolesta riippumatta. Tämä vuosipäivä on minulle henkilökohtaisesti merkittävä myös sitä kautta, että sain itsekin pappisvihkimyksen tuona samana päivänä ensimmäisten naisten kanssa 35 vuotta sitten, piispa Jukka Keskitalo sanoo.

Naisten ja miesten yhteisestä pappisvirasta käytetään ilmaisua yhteinen pappeus.

Kuva vuodelta 1988, Jukka Keskitalo eturivissä. Kuva: Kirkon viestintä


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää