Oppia hätätilanteisiin kädestä pitäen

Muhoksen vapaaehtoisten illassa harjoiteltiin niin kylkiasentoon kääntämistä kuin painesiteen tekoa. Jutusta selviää myös, mitä kannattaa aina ottaa mukaan marjametsään.

Koortilan leirikeskuksessa väki istuu pöydissä villasukat jalassa. Keskellä salia on miehenpuolikas, mutta ei oikea sellainen.

Ensiapunukke Anssin on tuonut mukanaan ensiapukouluttaja Bertta Ratava, joka on tullut antamaan vinkkejä Muhoksen seurakunnan vapaaehtoisille ja vapaaehtoistyötä pohtiville.

Mutta ennen kuin Ratava päästetään ääneen, kirkkoherra Vesa Palokangas toivottaa väen tervetulleeksi ja kutsuu kaikki ensin ottamaan kahvia, kakkua ja karjalanpiirakkaa.

Työterveyshoitajan työstä muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt Ratava on pitänyt ensiapukoulutuksia kolmisenkymmmentä vuotta. Illan aikana on käydä läpi yleisimpiä hätätilanteita.

Ratava lähtee liikkeelle pienemmistä vammoista. Ensimmäiseksi hän nostaa toisen jalkansa tuolille ja kysyy, kuinka monella paikalla olijalla on joskus nyrjähtänyt nilkka, ja kuka tietää mitä tehdä nilkan nyrjähtäessä.

Nilkan nyrjähtäminen tuntuu olevan yleinen kokemus. Ensiapukeinona on nilkan tukeminen.

Vanhasta ensiavun muistisäännöstä ”kylmä, koho, kompressi” on se koho kadonnut jonnekin.

 

– Ja tiedättekös, että vanhasta ensiavun muistisäännöstä ”kylmä, koho, kompressi” on se koho kadonnut jonnekin, Bertta Ratava kertoo.

Hänen mukaansa uusimmissa oppaissa ei enää ohjeisteta nostamaan raajaa tai koko potilasta pystympään. Kylmä ja paineside eli se kompressi ovat kuitenkin yhä listattuna ensiapukeinoiksi.

– Marjametässä on sitten hyvä olla povitaskussa varalta ideaaliside, jos nilkka nyrjähtää. Ja huivistakin saa näppärän siteen, hän vinkkaa.

Ensiksi tarkistetaan hengittääkö potilas

Pian Ratava esittää toisen kysymyksen: Mistä kaikista syistä ihminen voisi olla tajuton? Vastauksia tipahtelee matala verensokerista aivoverenvuotoon.
Kurkkuun voi myös mennä jokin esine, minkä takia ihminen ei saa henkeä.

– Moni on kuollut ravintolan vessaan, koska ei ole kehdannut tehdä itsestään numeroa, kakoa ja näyttää että nyt on hätä.

Moni on kuollut ravintolan vessaan, koska ei ole kehdannut tehdä itsestään numeroa.

 

Ensiapu tähän on viisi lyöntiä hartioihin ja sen jälkeen televisiosarjoissakin toisinaan nähtävä Heimlichin ote, jossa palleaa painamalla kurkkuun jämähtänyt esine tai ruoanpala voidaan saada irtoamaan. Harjoittelemme pareittain hartioiden hakkauksen ja otteen vuorottelua.

– Mutta älkää painako kovaa nyt, kun ei ole oikea hätä.

Ja kun ideaalisiteistä oli aiemmin puhe, seuraavaksi harjoitellaan pareittain painesiteen tekemistä haavan päälle. Se sujuu ilman hankaluuksia.

Lopuksi kumarrutaan ensiapunukke Anssin puoleen.

Bertta Ratava muistuttaa, että jos löytää ihmisen tajuttomana, on tarkistettava ensin hengittääkö hän, ja yritettävä sitten herätellä. Heräsipä potilas tai ei, mutta jos hän hengittää, turvallisinta on kääntää hänet kylkiasentoon.

Jos potilas ei hengitä, painellaan ja puhallellaan

Jos potilas ei hengitä, on aloitettava paineluelvytys.

Anssin avulla Ratava näyttää, kuinka oikea painelukohta löytyy ja kuinka puhallusta ja painelua toteutetaan. Koska ilta ei ole varsinainen ensiapukoulutus, emme ala testata elvytystä sen enempää.

Kun Ratava kysyy vapaaehtoisia kylkiasentoon käänneltäväksi. Pian lattialla ”äksänä” selällään pötköttäviä potilaita pyöritellään oikeaan asentoon.

Lopuksi Bertta Ratava jakaa kaikille tiivistelmät hätäensiavusta ja ohjeistaa:

– Päivittäkää kännyköihinne Myrkytystietokeskuksen uusi puhelinnumero: 0800 147 111.

– Mutta aina kun on kiire, soitetaan 112, Ratava muistuttaa.

 

Muita aiheeseen liittyviä juttuja:

https://rauhantervehdys.fi/2023/03/rohkeaa-asennetta-toiminnan-kehittamiseen/


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää