Rauhan Tervehdyksen äänilehteä on luettu jo 40 vuotta

Äänilehden vapaaehtoisten juhlatilaisuudessa korostuivat ystävyys ja ihmisäänen tärkeys. Rauhan Tervehdyksen sisältö on luettu näkövammaisille jo neljä vuosikymmentä.

|||

Maanantaina 22. toukokuuta juhlittiin Rauhan Tervehdyksen äänilehden 40-vuotista taivalta. Lähes kahtakymmentä vapaaehtoista kiiteltiin puhein, kukin ja kahvituksin.

Vapaaehtoistoiminnan avulla toimiva äänilehti julkaistiin ensimmäistä kertaa 18. marraskuuta 1982. Alunperin c-kasetille nauhoitettu lehti toimitetaan nykyään rompulla näkövammaisten koteihin. Lehden voi myös kuunnella Luetus-palvelusta.

Oulun seurakuntayhtymän seurakuntatyön erityispalvelujen johtaja Salla Havukainen-Junno korosti juhlapuheessaan ihmisäänen tärkeyttä, joka on paljon lämpimämpi ja kertovampi kuin robotti.

Näkövammaistyön diakoniatyöntekijä Marja Posio juonsi juhlan. Hän kiitteli yhteisestä tärkeästä matkasta. Martti Ollila, Raija Fröjd ja Kaisu Palosaari palkittiin diakonian hopeisilla ansiomerkeillä sekä kunniakirjoilla pitkästä vapaaehtoistoiminnasta. Kaikkia vapaaehtoisia muistettiin koptilaisella ystävyyden ikonilla. Juhlassa kuultiin myös musiikkia ja runonlausuntaa.

Paikalle päässeistä Martti Ollila ja Raija Fröjd palkittiin diakonian hopeisilla ansiomerkeillä sekä kunniakirjoilla pitkästä vapaaehtoistoiminnasta. Ansiomerkit luovutti seurakuntatyön erityispalvelujen johtaja Salla Havukainen-Junno.

Vapaaehtoisuudessa parasta on kaverit ja tärkeä tekeminen

Vapaaehtoinen äänilehtilukija Virve Vikamaa on ollut vapaaehtoisena noin viisi vuotta. Mukaan hän lähti, koska kokee, että voi olla itse vanhempana äänilehden tarpeessa.

— Jäädessäni eläkkeelle halusin kivaa toimintaa, jossa tapaan muita ihmisiä. Näin voin olla omalla tavallani hyödyksi.

Parasta vapaehtoistoiminnassa on kaverit, joihin on päässyt tutustumaan äänilehteä tehdessä. Myös äänenkäyttö ja lukeminen on Vikamaalle tuttua.

— Minusta tämä on suhteellisen kevyttä hommaa, joka menee omalla painollaan.

Seppo Jounio on ollut äänilehden äänittäjänä vuodesta 2012 lähtien. Jounion mukaan parasta vapaaehtoisuudessa on porukka, jonka kanssa tehdään tärkeää lehteä. Työttömäksi jäädessään hän alkoi etsimään uutta työtä ja rupesi tutkimaan vapaaehtoispalstoja, joissa oli eri paikkoja tarjolla.

— Olen tehnyt urani tietotekniikka-alalla, joten tämä liittyi vähän siihen. Äänitys hoidetaan tietokoneella. Kiinnostuin, kävin juttelemassa silloisen diakonin kanssa ja löysimme yhteisen sävelen, Jounio kertoo.

Jounio on toiminut myös opasystävänä näkövammaisille.

Äänittäjä lähettää terveisiä lehden kuuntelijoille.

— Hyvää kevättä ja kesää ja mukavia hetkiä Rauhan Tervehdyksen parissa.

Marja Posio (keskellä) toimii näkövammaistyön diakonina. Kuvassa vasemmalla Hilkka Kälkäinen ja oikealla Anne Kellokumpu, jotka ovat Posion edeltäjiä.

 

  • Oletko kiinnostunut äänilehden lukemisesta? Ota yhteyttä Marja Posioon:

marja.posio@evl.fi

050 430 5178

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää