Artikkelit avainsanalla: elämä
19.4.2022
Aikuisten rippikoulussa mietitään elämää ja uskoa
Oulussa pidetään toukokuussa viikonlopun mittainen rippikoulu aikuisille. – Nuoren elämässä rippikoulu osuu kohtaan, jossa nuori etsii itseään ja pohtii elämän isoja kysymyksiä. Tätä samaa pohdintaa rippikoulu voi tarjota aikuisillekin, uskoo seurakuntapastori Iida Glumoff.
7.4.2022
Velkataakan alta vähitellen kohti valoa
Jaana Hiltusesta tuli 40-vuotiaana leski ja yksinhuoltajaäiti, jolla oli hoidettavanaan satojen tuhansien eurojen velat. "Seurakunnasta sain hyviä neuvoja taloudelliseen tilanteeseeni. Oli todella helpottava tunne huomata, että kaikkea ei tarvitse itse jaksaa ja osata itse", Jaana sanoo.
1.10.2021
Mirja iloitsee terveistä eläkepäivistä
Tyrnäväläisen Mirja Karhulan syksyyn on kuulunut muun muassa polttopuiden kärräämistä liiteriin, puolukanpoimintaa ja omenasavottaa.
27.9.2021
Harva välttyy elämässä kriiseiltä
Kaikki me kohtaamme elämässä kriisejä. Ihmiset ovatkin kiitollisia siitä, että tarjolla on matalan kynnyksen keskusteluapua, toteavat Outi Pietiläinen ja Maija Kylmäniemi Oulun kriisikeskuksesta.
19.5.2021
Kirjoittamisesta tuli Irma Kupiaiselle selviytymiskeino
Tuska muuttuu lopulta voimavaraksi eikä kenellekään anneta enempää vastoinkäymisiä kuin tämä jaksaa kantaa, ajattelee tyrnäväläinen runoilija Irma Kupiainen.
10.3.2021
Kirjoita elämääsi talteen pieniin tarinoihin
Kuka tahansa voi tallentaa elettyä elämää kirjoittamalla pieniä tarinoita. Helpoiten pääsee alkuun, kun valitsee arkisen mutta itselle merkityksellisen aiheen, kannustaa kirjailija Jenny Kangasvuo.
18.11.2020
Parantumattomasti sairaalle kuolema on läsnä jokaisessa päivässä
Kuoleman lähestyessä tärkeät asiat korostuvat ja vähemmän tärkeät haalistuvat. Haukiputaalaiselle Jouni Liedekselle sairastuminen on kirkastanut läheisten merkityksen. "Olen saanut elämältä ihania lapsia. Ja rakkautta."
23.4.2020
Kuolemanpelko on tuntemattoman pelkoa
Kuten mihin tahansa ahdistavaan tunteeseen, kuolemanpelkoonkin voi jumittua. Kuoleman ajatteleminen ei sinänsä ole huono asia, mutta jos pelko alkaa hallita elämää, on syytä hakea apua.