Artikkelit avainsanalla: Hailuoto
29.11.2024
Tärkeintä on ihmisten rinnalla kulkeminen
Nykyihminen odottaa kirkolta muuta kuin sanan julistamista korkeuksista, ajattelee Hailuodon ainoa pappi Timo Juntunen. Hänen mukaansa seurakuntatyössä olennaisinta ovat kohtaamiset ihmisten kanssa. Kirkkoherra onkin tuttu näky kylänpinnassa.
4.7.2024
Hailuodon seurakunnalle 70 000 euron avustus
Harkinnanvarainen avustus on tarkoitettu seurakunnille tilapäiseen taloudelliseen apuun.
10.12.2023
Pienikin pärjäilee
Pieni Hailuodon seurakunta on taloudellisesti tiukoilla, mutta kirkollisveroprosenttiin ei aiota koskea. "Korottaminen antaisi ei-toivotun viestin seurakuntalaisille päin. Monet ovat tosi tiukilla. He voisivat kokea, että nyt on jo kirkkokin laittamassa heitä ahtaalle", sanoo kirkkoherra Timo Juntunen.
2.9.2022
Hulttioita ja muita muusikoita Hailuodossa
Hailuodon seurakunta järjestää 4. syyskuuta gospelfestivaalin. Ääneen pääsevät Rovasti & Hulttiot, Frosty River sekä Poukkula & Kemppainen. Rouheaa juurimusiikkia soittavan Rovasti & Hulttiot-yhtyeen kitaristin, kirkkoherra Timo Juntusen mielestä Jumalan läsnäoloa maailmassa voi ilmentää gospelin ohella hyvin myös yleisinhimillisen musiikin sävyillä.
15.3.2022
Mietinnässä pienen seurakunnan tulevaisuus
Oulun hiippakunnan pienin seurakunta Hailuoto sai piispantarkastuksessa kiitosta muun muassa vahvasta identiteetistään, toiminnan diakonisesta ulottuvuudesta sekä pienestä mutta pippurisesta työyhteisöstään. Hailuotolaisille piispa viestitti: "Tulkaa kirkkoon ja tuokaa kaverikin mukana".
9.12.2020
Hetki omaa aikaa
Hailuotolaisnaiset nauttivat hengähdyshetkestä Naisten saunaillassa.
13.8.2020
Aamukahvit kiehuvat kaminalla, juomavesi haetaan pyörällä
Hailuodossa asuva Tuula Piltonen löysi tyytyväisyyden yksinkertaisesta elämäntavasta.
25.3.2020
Torstaina voi kuunnella toivevirsiä Hailuodosta
Hailuodon seurakunnan historian ensimmäinen verkossa tapahtuva toivevirsi-ilta on kuunneltavissa ja katsottavissa älypuhelimen tai tietokoneen kautta kaikkialta maailmasta.
14.2.2020
Yhdessä 60 vuotta ollut pari tietää, mikä on tärkeää
Kyllikki ja Seppo Viitaluoman aamu alkaa halauksella.