Artikkelit avainsanalla: kädentaidot
23.11.2023
Käsityökauppa Silimukka aukesi jälleen
Oulun seurakuntien käsityökauppa Silimukka on jälleen avannut joulupuotinsa Oulun keskustassa Vanhan apteekin talossa osoitteessa Torikatu 7.
19.9.2023
Moottorisahalla taidetta
Lumijokinen Heikki Laurila tekee moottorisahaveistoksia. Takavuosina hän on osallistunut myös alan kilpailuihin. Enää kilpaileminen ei innosta. "Mieluummin toteutan omaa taiteellisuuttani ja nautin siitä", sanoo Laurila. Hän on toteuttanut Lumijoen kirkkopuiston alttarin ja sen Jeesus-patsaan.
5.12.2022
Käsityöpuodin tuotolla tuetaan lähetystyötä
Oulun seurakuntien käsityöpuoti Silimukka on jälleen avoinna Torikadulla joulunalusajan.
16.9.2021
Sari Salo saa iloa käsitöiden teosta
Sari Salo ompeli 23 vuotta sitten kastemekon, jossa on kastettu kaikki omat lapset ja myös lapsenlapset. Sarin valmistamissa uusissa mekoissa uudet oulunsalolaiset vauvat voivat juhlia elämänsä ensimmäistä isoa juhlaa: Oulunsalon seurakunta lainaa asuja kasteperheisiin.
29.4.2021
Kädellisellä olennolla on tarve saada aikaan jotain näkyvää
Yhä teknistyvämmässä maailmassa käsitöiden teko on jotakin uudella tavalla koukuttavaa, sanoo käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen.
10.3.2021
Kieputtele koivunoksista muhkea kranssi omaksi ja muiden iloksi
Tuiran seurakunnassa ideoitiin haaste: pyydetään ihmisiä tekemään kransseja, joilla voi ilahduttaa iktsen lisäksi ohikulkijoitakin. Tässä jutussa Armi Häyry neuvoo nopeatekoisen kranssin ohjeen.