Artikkelit avainsanalla: Piispat
19.5.2025
Piispojen rauhanvetoomus: Gazaan tarvitaan välitön tulitauko ja saarron poistaminen
"Virheitä ja epäonnistumisia on tehty paljon, mutta nyt ei ole niiden arvioimisen aika. Inhimillinen kärsimys on saatava loppumaan, ja meidän kaikkien on kannettava siinä oma osamme", piispat kirjoittavat vetoomuksessaan.
13.3.2024
Avioliittokeskustelu nytkähti eteenpäin
Piispainkokous ehdottaa kirkkojärjestykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia.
– Otamme ison askeleen pitkään jatkuneen avioliittokeskustelun eteenpäin viemiseksi, arkkipiispa Tapio Luoma kuvaa ehdotuksen merkitystä.
8.3.2024
Ylimääräinen piispainkokous
Piispainkokous jatkaa työskentelyä avioliittokäsityksessä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi pitämällä ylimääräisen piispainkokouksen 12. maaliskuuta.
14.10.2022
Piispojen viesti huolten keskelle: Jumalassa on toivo
”Jumala on kanssamme aivan erityisesti pimeyden ja vaikeiden aikojen keskellä”, muistuttavat evankelis-luterilaisen kirkon piispat yhteisessä viestissään.
28.10.2021
Piispat käynnistävät väitteillään vuoropuhelun Raamatusta
Raamatun tulkintaan liittyy suuri vastuu, sanovat piispat. Raamattua voi heidän mukaansa tulkita monella tapaa, mutta sieltä ei kannata hakea vastauksia kysymyksiin, mihin 2000 vuotta sitten laadittua tekstiä ei edes ole tarkoitettu vastaamaan. Tällä viikolla julkaistu Raamattu ja kirkko -puheenvuoro aloittaa uuden Piispainkirjeiden sarjan.