Pitsiliinat pääsivät seurakuntakoti Ankkurin kastepuuhun

Diakoni Pirita Satomaa, seurakuntamestari Satu Paakinaho sekä kastepuun tekijöistä paikalle päässeet Virve Pulkkinen, Senja Lamberg, Sisko Hakalin, Terttu Kukkula, Pentti Kinnunen ja Eliisa Lakso.

Taivaallinen Isä. Anna kastepuun kertoa juurista, joita kasvatamme kahteen kotimaahamme, Suomeen ja Sinun valtakuntaasi Taivaan kotiin.  Anna rakkautesi kaikkia lapsia kohtaan näkyä kastepuumme lehvien lomasta. Olkoot tähdet johdattamassa meitä oikeaan suuntaan ja Sinun luoksesi.  Anna meidän nähdä Sinun valosi jokaisen seurakuntaan liitetyn lapsen kautta. Anna lasten loistaa tähtinä keskellämme.

Näin rukoiltiin Pateniemenrannan seurakuntakoti Ankkurissa, kun siellä 12. huhtikuuta vietettiin kastepuun siunaamisen messua.

 

 

Kastepuuta tehtiin viime vuoden kevään ja syksyn aikana. Ankkurin aurinkoisten kässäryhmä valmisti lehvästön ja kastettujen tähdet. Pitsiliinoja löytyi isovanhempien kätköistä ja niitä myös  virkattiin puuta varten. Rungon valmisti Pentti Kinnunen.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää