Arpan ja Jiri-serkun iltamat vievät kepeydestä kipeyteen: "Parhaissa pop-biiseissä on viiltävä taso, joka menee ihon alle"
Taustatarinaklubin kevätkauden kruunaa Arpan ja Jiri-serkun Iltamat Pihlajassa -konsertti, jonka tarinat vievät kuulijan Kokkolan Ykspihlajan historiaan ja nykypäivään.
Minkälainen musiikillinen sekametelisoppa saadaan aikaiseksi, kun kokopitkän albumin teemana on Kokkolan perinteikäs työläiskaupunginosa Ykspihlaja ja sen värikäs kulttuuri- ja satamahistoria?
Miten albumin palaset liimataan yhteen, kun alueen menneisyydestä nousevat aiheet ja teemat ovat tämän hetken ajankuvassa pelottavankin ajankohtaisia: epätietoisuus tulevasta, työttömyys, syrjäytyminen, tiukassa oleva elanto ja tulojen pirstaleisuus?
Tällä levyllä emme himmaile yhtään.
Tähän osaavat vastata vapunpäivänä julkaistavan Iltamat Pihlajassa -levyn synnyttäneet Aaro ”Arppa” Airola ja Jiri ”Jiri-serkku” Kuronen.
– Halusimme sekoittaa raskasta ja ei-niin-toiveikasta aihepiiriä svengaavaan rytmimusiikkiin. Mielenkiintoinen yhdistelmä syntyy nimenomaan siitä, kun tekstissä on kaihoa ja paatosta, mutta musa on kepeää, svengaavaa ja jalan alle menevää. Tällä levyllä emme himmaile yhtään.
Levyn kantavana teemana onkin se, että sen kappaleet sijoittuvat Ykspihlajaan, johonkin kohtaan sen elämää.
–Historialliset tasot ja henkilöt risteytyvät levyllä, mutta se läikkyy myös nykyaikaan: kappaleet eivät ole tiukasti sidottuina epookkiin tai aikaan. Samassa laulussa voidaan kertoa ensin vanhasta kyläfilosofin elämästä ja yhtäkkiä joku tämän ajan ihminen ilmestyykin mukaan tarinaan.
Luovuus vaatii tilaa ja aikaa
Iltamat Pihlajassa -levyn syntytarina ulottuu parin vuoden taakse, kun Arppa oli tekemässä siskonsa Anna Airolan toiveesta musiikkia Ykspihlajan kesäteatterinäytelmään. Inspiraatio oli kuitenkin hukassa.
Jirin kanssa pidetyn musisointisession aikana materiaalia alkoi syntymään, ja kaksikko päätti jatkaa yhteistä tekemistä.
– Olemme törmäyttäneet toisemme hyvin yhteen tämän materiaalin kanssa. Osa levyn kepeydestä on seurausta siitä, että meillä on ollut tarpeeksi aikaa ja tilaa luovuudelle, Jiri muistelee.
– Jokunen sessio saattoi mennä niin, että opiskelimme hieman pianonsoittoa ja sen jälkeen purimme jotakin omaa henkistä haastetta, eikä biisejä syntynyt siinä hetkessä yhtään. Uskon, että molempien odotukset olivat sopivan matalalla, Arppa jatkaa.
Levyllä ovat Arpan ja Jirin lisäksi soittamassa rumpali Okko Saastamoinen ja basisti Eero Seppä. Useat levyn biiseistä on soitettu niin sanotusti ykkösellä sisään.
– Hetkessä tekeminen kuuluu levyllä hyvällä tavalla. Kun biisejä ei hinkata liikaa tai kiilloteta kuoliaaksi, niihin tarttuu hyvää ilmavuutta.
Popmusiikin ytimessä
Musiikintekemistä kaksikko kertoo lähestyvänsä eri näkökulmista.
Arppa kaivaa lyriikkaan aineksia elämän pienistä hetkistä – vaikkapa tenniksen pelaamisesta tai ravintolavaunusta. Jiri taas tunnustaa olevansa taipuvainen kirjoittamaan filosofista julistusmusiikkia.

Jiri Kuronen (vas.) ja Arppa haluavat tehdä musiikkia, joka liikuttaa ja liikuttaa. Kuronen on soittanut aiemmin muun muassa Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani -yhtyeessä.
– Pelkkä paatoksellisuus ei toimi yksinään. Popmusiikin ytimessä on tietynlainen tyhjänpäiväinen, kepeä hattaruus. Parhaissa pop-biiseissä on olemassa aina myös joku viiltävä taso, joka menee ihon alle.
– Lauluntekijällä on ikään kuin velvollisuus kuvitella tietty tarina ja maalata se sellaisilla vedoilla, että kuulija voi sijoittaa lauluun omaa tarinaa, muistoja tai elämänkäänteitä.
Kirkkoon tai kapakkaan
Kirkko keikkapaikkana on sekä Jirille että Arpalle tuttu. Jirin mielestä musiikki on parhaimmillaan sellaista, että sen voi viedä niin kirkkoon, kapakkaan, festareille kuin autiotupaankin.
– Jokaisesta paikasta tulee oikea keikkapaikka ja jokainen yleisö on juuri oikeanlainen yleisö. Usein musiikintekijät rajoittavat itse sitä, missä musiikkia voi esittää.
Aistimme yhdessä yleisön kanssa meininkiä ja suuntaa, johon keikka lähtee menemään.
Taustatarinaklubilla kaksikko lupaa soittaa uunituoreen levyn lisäksi lainabiisejä, jotka on sijoitettu keikan loppupuolelle, encoreen.
– Olemme valinneet settiin kappaleita, joissa on samankaltaista iltamatunnelmaa. Listalle päätyy myös mahdollisesti joitakin Arpan soolotuotantoa. Emme ohjelmoi settilistaa täysin valmiiksi ennen keikkaa: tilanteeseen tuo raikkautta se, että aistimme yhdessä yleisön kanssa meininkiä ja suuntaa, johon keikka lähtee menemään.
Arppa & Jiri-serkku: Iltamat Pihlajassa -konsertti Taustatarinaklubilla sunnuntaina 3. toukokuuta. Keikka järjestetään Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu 3). Keikka alkaa kello 16, ovet avataan yleisölle kello 15.40.
Hyvän bändin resepti
– Me ollaan molemmat sellaisia bändijäbiä: tykätään elävästä musiikista ja siitä, että ihmiset soittavat yhdessä, Arppa ja Jiri pohtivat.
Kaksikon mielestä bänditoiminnassa hienointa on huomata, miten yhdessä voi parhaimmillaan synnyttää taianomaista maisemaa, jota kukaan ei odottanut tulevaksi.
– Hyvää bändiä ei voi perustaa niin, että valitsee listalta parhaat soittajat. Hyvän bändin synty on usein johdatusta: siihen etsiytyy tai hakeutuu sopivimmat tyypit. He ovat usein keskenään riittävän erilaisia ja itsessään tarpeeksi karaktäärisiä persoonia. Parhaassa tapauksessa tästä syntyy jotakin enemmän kuin yksilöiden yhteenlaskettu summa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
