20-vuotisjuhlia viettävä Cantio Laudis on vaativien teosten kuoro
Karjasillan seurakunnan alaisuudessa toimiva Cantio Laudis -kuoro viettää tänä vuonna juhlavuotta.
Parhaillaan kuoro viettää Oulussa juhlaviikonloppua, jota kuorolaiset ovat valmistelleet innokkaana.
– Olemme kutsuneet kuorossa vuosien aikana laulaneita mukaan juhlistamaan 20-vuotista taivalta, kertoo viikonlopun järjestelytiimiin kuuluva Johanna Simonen.
Juhlakonsertissa Oulun tuomiokirkossa 24. toukokuuta kello 17 kuullaankin tämänhetkisen kokoonpanon lisäksi suurkuoroa, kun lavalle astelee yli 70 alumnia ja noin 40 nykylaulajaa.
Cantio Laudis -kuoroa on johtanut kuoron perustamisesta saakka kuorokapellimestari Olli Heikkilä. Kuoro syntyi musiikin harrastajien halusta laulaa isoja kirkkomusiikkiteoksia Oulussa.
Karjasillan seurakunnan kanttori Juha Soranta sanoo, että Cantio Laudis on Karjasillan kuoroista se, jolta onnistuu kaikkein vaativimpienkin kirkkomusiikkiteosten toteuttaminen.
– Juuri se onkin tälle kuorolle uskottu erityistehtävä, säännöllisten jumalanpalvelusavustusten rinnalla, kuvailee Soranta.
Taiteellinen johtaja Olli Heikkilä kertoo, että Cantio Laudis on ollut keskeinen osa hänen omaakin elämäänsä, sillä hän oli 24-vuotias kuoron perustamisen aikoihin.
– Kuoro on kehittynyt näiden 20 vuoden aikana hienosti ja saavuttanut valmiuden esittää oratorioiden, passioiden, messujen ja kantaattien lisäksi hyvin monipuolista ja haastavaakin a cappella eli säestyksetöntä kuoromusiikkia.
– Cantio Laudis -kuorosta on myös rakentunut ilmiö ja aktiivinen toimija, joka voi omalla panoksellaan vaikuttaa ja luoda uutta Pohjois-Suomen kuoro- ja kulttuurikentällä, iloitsee Heikkilä.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
