Hartaus sunnuntaille 11.10.

Ohuella paikalla

Elämän keskellä on hetkiä ja paikkoja, jotka pysäyttävät. Jumalan tai jonkin Pyhän läsnäolo voi yllättäenkin täyttää tilan tai mielen.

Nämä ovat kelttiläisen kristillisyyden mukaan thin places – ohuita, ohkaisia paikkoja.
Sellaisissa verho tai raja Hänen ja meidän välillämme on yhtäkkiä kovin huokoinen, hauras.
Jumalan voi kokea olevan lähempänä tai aivan vierellä esimerkiksi elämän suurissa taitekohdissa, kirkkotilassa, musiikissa, puhtaassa luonnossa ja arjen johdatuksessa.

Pyhän lähellä, äärettömän rakkauden koskettamana ei tarvitse enää miettiä, uskonko Jumalaan. Toivonko? Rakastanko? Kiitänkö? Ohuissa paikoissa nämä elämän vedet virtaavat selkeinä ja raikkaina.
Totta kai on Jotakin. Ehkä se on Jumala. Ainakin jokin Suurempi. Ikuinen. Ei kaikki voi olla tässä.

Kuka ottaa yhtäkkiä kuolevan rakkaani vastaan? Kai joku sentään, kun on pakko luopua. Kenen luota sinä vauvamme tulitkaan? Mitä ovat suuret kirkkaat silmäsi jo nähneet? Ja kuka ihme vastasi yksinäisyyteni kaipaukseen, kun näin löysin sinut, rakas? Kiitollisuus on suuri parantaja.

Joskus rakkaus on kirkastunut myötäkärsimiseksi. Kun ei voi enää tehdä mitään muuta, silloinkin voi jäädä. Maria-äitinä valvoa miekka sydämessään ristin juurella. Vaikka ei olisi enää mitään toivoa, toisen ihmisen läsnäolo näin pyhällä maalla on yhä lempeä majakka. Minä muistan. Minä kuulen. Minä näen. Minä en jätä sinua.

Ja kaikessa tässäkin Jumala on. Henki liikkuu myrskyvettenkin päällä kuin hiljaisena huminana. Suojaavana peittona.
Ja se on kuitenkin hyvä, jos saa katsella ohuelta paikalta, avatuin sydämin. Siinä ei tarvitse pinnistellä uskoa, kun rakastaa toista itsensä antaen.

Jumalan antamin silmin Hänen maailmansa on kärsivänäkin kaunis. Siunattu ja rakas – haavasta haavaan.

Kirjoittaja on Tuiran seurakunnan pappi

20. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 78:1–8
1. lukukappale: Jes. 8:11–15
2. lukukappale: 2. Kor. 1:18–22
Evankeliumi: Joh. 9:24–38

Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita.

Ps. 78:1–8
Kuuntele, kansani, mitä opetan,
tarkatkaa sanojani, te kaikki.
Minä aion esittää viisaiden mietteitä,
tuon julki menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet,
joista isämme ovat meille kertoneet.
Me emme salaa niitä lapsiltamme
vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta,
Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
Hän sääti Jaakobille säädöksensä,
hän antoi Israelille lakinsa
ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
jotta tulevakin polvi ne tuntisi,
jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat
ja kertoisivat omille lapsilleen.
Jumalaan heidän tulee turvautua,
muistaa, mitä hän on tehnyt,
ja noudattaa hänen käskyjään,
jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset,
jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

Ensimmäinen lukukappale
Jes. 8:11–15
Lujalla kädellä Herra veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Hän sanoi:
– Älkää sitä kutsuko salaliitoksi,
mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu.
Älkää vavisko,
älkää sitä pelätkö,
mitä se pelkää.
Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä,
pelätkää vain häntä,
vaviskaa hänen edessään.
Hänestä on tuleva solmu ja este,
kompastuskivi, kallionlohkare
Israelin kahden kuningashuoneen tielle,
Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa.
Monet heistä kompastuvat,
syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat,
tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.

Toinen lukukappale
2. Kor. 1:18–22
Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: ”Kyllä” että: ”Ei.” Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, vaan hänessä toteutui ”kyllä”. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ”Aamen”, Jumalan kunniaksi. Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.

Evankeliumi
Joh. 9:24–38
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.