Hartaus sunnuntaille 18.10. – Todistajan lausuntoa kaivataan

”Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle”, sanoo päivän evankeliumi.

Todistajan lausuntoa kaivataan

Luen oheista evankeliumitekstiä ja pohdin taas sitä samaa perustavanlaatuista kysymystä. Miten tätä kirkon ja omassa tapauksessa papin työtä tulisi tehdä juuri nyt. Omana aikanani, itsenäni ja aikamme tilanne huomioon ottaen.

Se, että saan – kiitos kirkkovuoden ja sen jumalanpalveluselämän – kohdata Jumalan sanan viikoittain ja viettää messua pienehkön, pääasiassa itseäni vanhemman kristittyjen joukon kanssa, pitää tämän kysymyksen aktiivisena.

Mitä sitten kun nämä muutamat sanan ja sakramentin äärelle kokoontuvat seurakuntalaiseni on aika vienyt, ketä jää? Uskovatko tyrnäväläiset, temmesläiset, suomalaiset Jeesukseen Kristukseen omana Herranaan ja Vapahtajanaan yhä? Ja jos eivät vielä usko, niin kuulevatko hänestä kuitenkin?  Tunnetaanko minut, seurakuntani, Suomen evankelis-luterilainen kirkko innokkaana ja itseään säästämättömänä Jumalan valtakunnan julistajana?

En haluaisi kysyä tätä kyynisesti tai retorisesti. Siitä huolimatta epäilen, että vastaus saattaa olla epäröivä, ellei jopa kielteinen.

Tätä kysymystä on toivottavasti mietitty ja sen puolesta rukoiltu myös kirkkohallituksessa, joka julkaisi juuri kirkkomme uuden strategian vuosille 2027–2032.  Siihen kannattanee tutustua: https://evl.fi/tiedote/kirkon-uusi-strategia-rakentaa-tulevaisuutta-ja-toivoa/.

Näyttäisi, että rakkauden palvelus – diakonia – on siinä vahvasti esillä. Aivan oikein.  Mutta yhtälailla kirkkomme tulisi kiinnittää hyvin suuri huomio Jumalan sanan, Raamatun esille tuomiseen. Nykysuomalainen elää elämänsä hyvin helposti kuulematta, lukematta, tuntematta Jumalan sanaa. Ja siitähän tässä kaikessa on lopulta kysymys; Jumalan tuntemisesta.

Kuinka se Jeesus sanoikaan; ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.”  Nimittäin; ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.” Ihmeellistä. Lähdetäänkö?

Kirjoittaja on Tyrnävän seurakunnan kappalainen

 

 

21. sunnuntai helluntaista

Jeesuksen lähettiläät

Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

 

Raamatun tekstit

Psalmi
Ps. 145:8–13
Anteeksiantava ja laupias on Herra,
hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
Herra on hyvä kaikille,
hän armahtaa kaikkia luotujaan.
Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi,
uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
Julistakoot he valtakuntasi kunniaa,
kertokoot mahtavista teoistasi.
Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot
ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
Sinun valtakuntasi on ikuinen,
sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.

Ensimmäinen lukukappale
5. Moos. 31:6–8
Mooses sanoi israelilaisille:
”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.”

Toinen lukukappale
Kol. 1:9–11
Me olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon. Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.

Evankeliumi
Luuk. 10:1–12
Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.
Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.
Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.
Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.”


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää