Hartaus sunnuntaille 26.7.2026 – Oikealla tiellä

Olen ollut lapsuudestani saakka partiolainen. Senpä takia vuosien varrella on tullut vaellettua vaikeissakin maastoissa. Joskus olen joutunut kääntymään puolimatkasta takaisin, koska olen joutunut harhaan. Jollain kerralla kartta on ollutkin väärin päin, mutta joku ystävällinen ihminen on kääntänyt kartan oikein päin ja ohjannut minut oikeaan suuntaan. Eräällä kerralla puhelimen akku oli melkein tyhjä, kun käytin puhelimen karttaa, mutta silloinkin jollain keinolla pääsin perille, vaikka maasto oli varsin vaikeakulkuista.

Tulevan sunnuntain aiheena on ”Totuus ja harha”. Joskus luulemme, että osaamme suunnistaa elämän maastoissa omin neuvoin. Emme tarvitse toisten ihmisten apua ja neuvoja, emmekä Jumalan sanaa oppaaksi. Unohdamme kysyä Jumalalta, että onko tämä se suunta, johon minun pitäisi mennä.

Joskus eksymisen tai tekemänsä virhearvion huomaa pian. Joskus sen tunnustaminen on äärimmäisen vaikeaa. Onhan se noloa myöntää, että oli väärässä. Kuitenkin totuus tekee tässäkin vapaaksi. On parempi päästä takaisin oikealle polulle, kuin että jäisi harhaan.

Elämä kristittynä on joskus vaeltamista vaikeakulkuisessa maastossa. On hankalaa tietää, mikä on totta, ja mikä on oikea tie, jos tietä ei näy. Monissa tilanteissa ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Se ei tarkoita, että mikä tahansa ratkaisu olisi yhtä hyvä.

Kristittyinä meidän on tärkeää pitää kartta esillä ja akku ladattuna. Kartta näyttää tien ja kertoo määränpään. Jumala itse lataa akkuamme. Hän on myös itse luvannut kulkea rinnallamme. Ei vain silloin, kun polku tuntuu selkeältä, vaan myös silloin, kun eksymme polulta.

”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle”. Psalmi 139:23–24

MINNA MATINLAURI
Tyrnävän seurakunnan lastenohjaaja

9. sunnuntai helluntaista

Totuus ja harha
Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen.

Psalmi: Ps. 92:5–10, 13–16
Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi,
minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra,
kuinka syvät sinun ajatuksesi!
Tyhmä ei sitä käsitä,
mieletön ei sitä ymmärrä.
Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho,
vaikka väärintekijät nyt kukoistavat,
he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi.
Sinä, Herra, olet iäti Korkein.
Sinun vihollisesi sortuvat,
sinun vihollisesi sortuvat, Herra,
kaikki väärintekijät joutuvat hajalle.
Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu,
kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit.
Heidät on istutettu Herran temppeliin,
he kukoistavat Jumalamme esipihoilla.
Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat,
kertovat Herran oikeamielisyydestä.
Herra on minun turvakallioni,
hän ei tee vääryyttä.

Ensimmäinen lukukappale: 1. Kun. 18:21–26, 36–39
Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Kansa ei vastannut hänelle mitään. Elia sanoi silloin kansalle: ”Minä yksin olen jäänyt jäljelle Herran profeetoista, kun taas Baalin profeettoja on neljäsataaviisikymmentä. Tuokaa meille kaksi nuorta sonnia. He saavat valita itselleen niistä toisen. Paloitelkoot sitten sen ja pankoot palat polttopuiden päälle, mutta tulta älkööt sytyttäkö. Minä teen samoin toiselle sonnille, panen sen puiden päälle mutta en sytytä tulta. Huutakoot he sitten avuksi omaa jumalaansa, minä huudan Herraa. Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.” Väki huusi yhteen ääneen: ”Hyvä!”
Elia sanoi Baalin profeetoille: ”Valitkaa itsellenne sonneista toinen. Valmistakaa te ensin uhrinne, koska teitä on enemmän. Huutakaa jumalanne nimeä, mutta älkää sytyttäkö tulta.” He ottivat sonnin ja valmistivat uhrin. Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat Baalia huutaen: ”Baal, Baal, vastaa meille!” Ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, vaikka he hyppivät paikalle rakennetun alttarin ympärillä.
Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: ”Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!”
Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!”

Toinen lukukappale: Hepr. 4:1–2, 9–13
Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin.
Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään. Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle.
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.

Evankeliumi: Matt. 7:13–14
Jeesus sanoo:
”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”