Hartaus sunnuntaille 27.9.2026
Minulla ei ollut juuri muuta elämää kuin työelämä. Poltin itseni loppuun kerta toisensa jälkeen, kunnes en jaksanut enää, tunnustaa Kirsi Järvelin.
Juupas–eipäs -kisaa
Nuorempana kapinoin kovasti elämän rajoituksia vastaan. Olen tämän seudun lapsi, jossa kristillisyys näkyy ulospäin rajoituksina. Olin kuitenkin löytänyt Jeesuksen, joka on tehnyt kaiken puolestani. Siksi ajattelin Paavalin tavoin, että kaikki on minulle sallittua.
Arvaat varmaan, miten siinä kävi. Jeesus joutui opettamaan minulle kantapään kautta, miksi jotkut asiat ovat kiellettyjä, ja jopa hengenvaarallisia.
Yritin ansaita taivaspaikkani hurjalla työtahdilla. Tein kolmen ihmisen työt. Minulla ei ollut juuri muuta elämää kuin työelämä. Poltin itseni loppuun kerta toisensa jälkeen, kunnes en jaksanut enää.
On vaikea ottaa Jeesuksen antama lahja vastaan. Me aikuiset olemme sellaisia. Emme halua lahjoja, koska silloin meidän pitäisi antaa jotakin vastalahjaksi. Jeesuksen lahja on niin valtava, että sitä ei voi hyvittää millään tekemisellä.
Minussa asuu vieläkin vanha vihtahousu, joka houkuttelee minua antamaan aikaani johonkin muuhun kuin Jeesuksen seuraamiseen. Hän väittää, että elämän pitää olla mukavaa, ja että tärkeintä on itsensä kehittäminen ja somen seuraaminen. Käyn jatkuvaa juupas–eipäs -kisaa sisimmässäni. Luojan kiitos siellä asustaa pahan lisäksi myös Jumalan Pyhä Henki. Pyhä Henki on jaksanut uskollisesti rukoilla puolestani, ja johdattaa niin, ettei Jeesus pääse unohtumaan.
Joskus tarvitaan kipua ja sairautta, jotta omavoimaisuuteni vaihtuisi Jeesuksen avun pyytämiseen. Hyvä niin!
Niin, kristittynä olen vapaa elämään niin kuin hyväksi näen. Kannan kuitenkin vastuun ja seuraukset valinnoistani. Onneksi elämäni kuuluu Jeesukselle, koska hän pitää huolta, että menemme yhdessä Taivaan kotiin asti.
Ei haittaa, vaikka elämä on vaikeaa, kun Jeesus on mukana. Jeesus on armollinen, ja huumorintajuinen. Hän on todella hyvää seuraa. Suosittelen.
Kirjoittaja on Oulunsalon seurakunnan nuorisotyönohjaaja
18. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 119:97–104
1. lukukappale: Aam. 5:21–24
2. lukukappale: Kol. 2:16–23
Evankeliumi: Mark. 2:18–22
Usko Kristukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen, perinnäissääntöjen ja toisten ihmisten mielipiteiden varaan. Kristus päästää seuraajansa vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista mutta sitoo heidät totuuteen ja rakkauteen. Kristuksen rakkaus näyttää suunnan kristityn elämälle, teoille ja valinnoille.
Ps. 119:97–104
Kuinka rakastankaan sinun lakiasi!
Kaiken päivää minä sitä tutkin.
Sinun käskysi ovat alati ohjeenani,
ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi.
Olen oppineempi kuin kaikki opettajani,
kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.
Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat,
kun noudatan sinun säädöksiäsi.
Pahan poluille en jalallani astu,
minä tahdon totella sinun sanaasi.
Sinun päätöksistäsi en poikkea syrjään,
sillä sinulta minä olen oppini saanut.
Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi!
Ne maistuvat hunajaa makeammilta.
Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä.
Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!
Aam. 5:21–24
Herra Jumala Sebaot sanoo näin:
– Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä,
minä en voi sietää juhlakokouksianne.
Kun te tuotte minulle
polttouhrejanne ja ruokauhrejanne,
minä en ota niitä vastaan.
Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi,
minä en katsahdakaan.
Vie pois minun luotani virsiesi pauhu!
En halua kuulla sinun harppujesi helinää.
Mutta oikeus virratkoon kuin vesi
ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.
Kol. 2:16–23
Kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.
Mark. 2:18–22
Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?” Jeesus vastasi: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
