Hautausmaakierros on pikamatka historiasta nykypäivään – Katso lista kierroksista

Kierroksella Oulujoen hautausmaalle selviää, kuka olympiamitalisti sinne on haudattu, millainen työnkuva oli Oulujoen seurakunnan ensimmäisellä suntiolla, ja miten hautakivet ovat muuttuneet vuosien saatossa.

Oulujoen kirkon läheisyydessä sijaitseva hautausmaa on mielenkiintoinen paikka. Historian havinan voi aistia, kun kuuntelee hautausmaakierrosta vetävän oppaan tarinoita sinne haudatuista henkilöistä.

Suurissa sukuhaudoissa lepää monta sukupolvea, ja kiviin on usein kirjoitettu myös haudattujen ammatteja. On apteekkaria, opettajaa, kätilöä sekä useita maatalon isäntiä ja emäntiä.

Kun heidät on aikoinaan haudattu kirkkomaahan, Oulujoki on ollut oma pieni kylä isoine maatiloineen – kaukana kaupungin keskustasta.

Oulujoen seurakunnan ensimmäinen suntio lepää pienen, vaatimattoman kiven alla. Opas kertoo hänen työnkuvansa olleen hyvin fyysinen kellonsoitosta haudankaivuuseen.

Ensimmäinen Oulujoen hautausmaalle haudattu oli työmiehen vaimo.

Monimuotoinen ja vaihteleva alue

Oulujoen hautausmaa on alueena monimuotoinen. Maasto vaihtelee hoidetusta nurmialueesta hyvin metsämäiseen maisemaan.

Pienellä ortodoksien kalmistoalueella kasvaa muun muassa mustikkaa, ja alue on kauniisti luonnontilassa.

Ortodoksien haudoilla olevien puuristien annetaan lahota, ja hävitä takaisin luontoon.

Siinä on kaunista symboliikkaa elämän katoavaisuudesta.

Hautausmaan uudempi puoli on erotettu vanhasta alueesta selkeästi. Luontoa ja puita on vähemmän, alueet ovat järjestelmällisempiä ja kivien muodot vaihtelevat vanhan alueen kantikkaista kivistä monimuotoisempiin muistomerkkeihin.

Puisia, valkoisia ristejä on paljon: se kertoo siitä, että uusia hautoja tulee melko nopealla tahdilla.

Uudella puolella on myös kauniita kiviaitoja reunustamassa alueita.

Kirkko ja pappila tutuksi kierroksen yhteydessä

Opastetulla kierroksella tutustutaan myös Oulujoen kauniiseen puukirkkoon. Kirkko on valmistunut vuonna 1908, ja sen suunnitteli lääninarkkitehti Victor Joachim Suckdoff.

Kirkko edustaa arkkitehtuuriltaan kansallisromanttista jugend-tyyliä.

Kirkon läheisyydessä, aivan joen rannassa sijaitseva Oulujoen pappila on myös tutustumisen arvoinen kohde. Se on rakennettu vuonna 1899.

Kun Oulujoen seurakunta perustettiin vuonna 1907, pappila nimettiin kirkkoherran pappilaksi, ja se onkin toiminut kirkkoherran asuntona vuoteen 2006 saakka.

Nykyisin pappila toimii juhlatilana.

Opastettu hautausmaakierros on mielenkiintoinen kokemus, jossa oppii paljon uutta niin haudoista lepäävistä ihmisistä kuin Oulujoen historiasta.

 

Hautausmaakierrokset kesällä 2026

Oulujoen hautausmaalla

Kolmena torstaina kello 17.30–18.45: 25.6., 9.7. ja 23.7.
Kierrokset alkavat kirkon pysäköintipaikalta, Oulujoentie 69. Kierroksen jälkeen voi jäädä Oulujoen kirkossa järjestettävään musiikkihetkeen.

Oulun hautausmaalla

Kymmenenä maanantaina kello 18–20. Joka ilta on tarjolla kaksi eri teemaa ja paikalla kaksi opasta. Kierrokset lähtevät keltaisen Puistopuutarhurin talon edestä osoitteesta Kajaanintie 1.

  • 15.6. Kauppaa kautta aikojen / Ilmoituksia, sanomia ja uutisia
  • 22.6. Kaiken takana on nainen / Laulua ja soittua
  • 29.6. Leipää ja sirkushuveja / Käsityöläisiä ja konstiniekkoja
  • 6.7. Kauppaa kautta aikojen / Kulttuurin kaikuja
  • 13.7. Sodan ja rauhan sankarit / Ilmoituksia, sanomia ja uutisia
  • 20.7. Kuvien tekijät / Kuvernöörejä ja tervaporvareita
  • 27.7. Työn sankarit / Ilmoituksia, sanomia ja uutisia
  • 3.8. Laulua ja soittua / Sodan ja rauhan sankarit
  • 10.8. Kaiken takana on nainen / Kuvien tekijät
  • 17.8. Kaiken takana on nainen / Kulttuurin kaikuja

Kaikki kierrokset ovat maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää