Seurakunnissa talkoillaan myyntiin perinteistä juhannusherkkua
Juhannusjuusto, punainen hera, makiahera. Kutsuitpa sitä millä nimellä tahansa, tätä perinneherkkua myydään nyt Tyrnävän, Limingan ja Haukiputaan seurakunnissa.
Tyrnävällä seurakunta on myynyt juhannusjuustoa joskus aiemmin, mutta ei aivan viime vuosina.
– Juhannusjuustoa on kyselty seurakunnasta, perinteistä herkkua on kaivattu, kertoo diakoniatyöntekijä Piritta Aatsinki.
Nyt toiveeseen vastataan, kun juhannusjuustoa myyntiin talkoilevat Temmeksen maa- ja kotitalousnaiset. Maito ostetaan tyrnäväläiseltä tilalta.
Juhannusjuustoa valmistetaan ennakkotilausten perusteella.
– Yhteen talouteen myydään korkeintaan kolme litraa, jotta mahdollisimman moni saisi tästä herkusta nauttia, sanoo tilaukset vastanottava Aatsinki.
Keittäminen on tuntikausia kestävä rupeama. Aatsinki haluaakin kiittää vapaaehtoisia:
– Juhannusjuustoa myydään hyvän tarkoituksen puolesta. Keittäjille on tiedossa pitkä päivä, mutta toivottavasti he voivat samalla kokea mukavaa ja palkitsevaa yhdessäoloa.
Tyrnävällä juhannusjuustomyynnin tuotto menee Yhteisvastuukeräykselle.
Tyrnävän seurakunnan juhannusjuuston litrahinta on vain kymmenen euroa.
– Tuotto menee hyväntekeväisyyteen, kohteena on tämänvuotinen kirkon Yhteisvastuukeräys. Halusimme pitää hinnan kohtuullisena, jotta ihmisillä on mahdollisuus tähän hyväntekemiseen osallistua, Aatsinki toteaa.
Juhannusjuusto on Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla perinteinen herkku, jonka valmistukseen käytetään täysmaitoa, juustonjuoksutinta ja suolaa. Pitkän keittoajan ansiosta heraliemi ja juustomassa muuttuvat makeiksi ja punertavanruskeiksi.
Juustokeiton arvostetuinta osaa ovat ”kokkareet”, mutta lientäkin pitää olla mukana sopivassa suhteessa.
Perinteisesti juhannusjuusto tarjotaan kylmänä jälkiruokana.
- Tyrnävällä juhannusjuusto pitää tilata 16.6. mennessä (piritta.aatsinki@evl.fi tai 044 7372 630). Korkeintaan 3 litraa/asiakas, litrahinta 10 euroa. Tilausten haku 18.6. kello 11–13 seurakuntatalolta.
- Haukiputaalla juhannusjuusto pitää tilata 15.6. mennessä (karita.isola@evl.fi tai 040 501 4764). Litrahinta 12 euroa, tuotto seurakunnan lähetystyön matkaryhmälle. Tilausten nouto 17.6. kello 10–12 seurakuntakeskuksesta.
- Limingassa juhannusjuustoa myydään 17.6. kello 16–17 seurakuntatalolla hintaan 25 euroa/2 litraa. Tuotto menee lähetystyön hyväksi.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
