Kaisa Säkkiselle äitiys on ollut luonteva rooli

Kaisa Säkkisen avatessa kotinsa oven vastaan tulee ensimmäisenä pullantuoksu. Kanttorina työskentelevän Säkkisen vapaapäivän aamu ei ole kuitenkaan mennyt taikinaa vaivatessa, vaan uunissa on paistumassa valmispullia.

Toimittajaa ja kuvaajaa vastaanottaessa Säkkinen toteaa, ettei ole tottunut olemaan haastateltavana, siksi se jännittää. Mutta nyt hän kokee sen suorastaan velvollisuudekseen.

Syykin on selvä: Haukiputaan seurakunta nimittäin on anonut hänelle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein kiitoksena kotona ja työroolissa toteutetusta kasvatustehtävästä.

– Palkitseminen tuli minulle täydellisenä yllätyksenä, hän kertoo.

Palkitseminen tuli minulle täydellisenä yllätyksenä.

Tulevaksi äitienpäiväksi Kaisa Säkkinen puolisoineen matkustaa Helsinkiin vastaanottamaan kunniamerkkiä Säätytalolle valtakunnalliseen äitienpäiväjuhlaan.

Juhlassa 38 palkittavalle äidille kunniamerkit luovuttaa tasavallan presidentti Alexander Stubb. Presidentti on paikalla puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa. Juhlan järjestävät yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja sosiaali- ja terveysministeriö.

Työssä on saanut toteuttaa itseään

Kaisa Säkkinen toteaa, että äitiys on ollut hänelle aika luonteva rooli. Nuorempana sitä ei tosin kovin paljoa miettinyt.

– Kotiäitiä minusta ei koskaan tullut. Koen että työ on antanut minulle paljon, ja olen ollut ehkä parempi äiti, kun olen voinut käydä töissä ja toteuttaa itseäni siellä.

Olen ollut ehkä parempi äiti, kun olen voinut käydä töissä ja toteuttaa itseäni siellä.

Säkkinen on myös opiskellut työn ohessa, sillä kolmevuotisen konservatoriotutkinnon jälkeen hän opiskeli ammattikorkeakoulututkinnon.

– Toisinaan minulla saattoi olla vauva mukana tentissä, hän muistelee hymyssä suin.

Säkkinen haluaakin kiittää vanhempiaan ja etenkin äitiään, joka on usein rientänyt apuun, jos joku lapsista on sairastunut tai työajattoman työn aikataulut on haastaneet.  On onni, että he asuvat vain muutaman kilometrin päässä.

Näin vapaapäivänä hän saa viettää kahdenkeskistä aikaa perheen nuorimman, syksyllä eskariin menevän Saimin kanssa. Saimi kiipeääkin äidin syliin pian haastattelun alkamisen jälkeen.

– Lapsissa on eroja, osa viihtyy sylissä vain hetken, osa pidempään, Säkkinen kertoo.

Tyttären häissä otettu perhepotretti on Kaisa Säkkiselle rakas. Kuvaa ihastelee myös perheen nuorimmainen, Saimi.

Äitiys ei lopu lapsen aikuistumiseen

Kaisa Säkkinen on huomannut, että tänä päivänä suuri perhe ei ole kovin trendikästä. Siksi hänestä on hienoa, että äitienpäivänä halutaan palkita myös ison perheen äitejä.

– Usein kuulee tai saa lukea aika kovaakin kritiikkiä siitä, saavatko lapset tarpeeksi huomiota tai muuta sellaista. Ja toki sitä on itsekin usein pohtinut.

– Kun uusi vauva on tullut taloon, olen kuitenkin huomannut, että se rakkauden määrä, joka ympäröi uuden ihmisen, on ihan valtava. Perheessä ei ole pelkästään vanhempien rakkaus lapsiin, vaan lisäksi on sisarusten välinen rakkaus.

Kun uusi vauva on tullut taloon, olen kuitenkin huomannut, että se rakkauden määrä, joka ympäröi uuden ihmisen, on ihan valtava.

Vaikka äitinä kokee usein riittämättömyyttä, päällimmäisenä kuitenkin on ilo. Säkkisen mukaan elämä isossa perheessä on monella tapaa rikasta.

Tällä hetkellä perheessä on vielä pieniä lapsia ja lisäksi on aikuisia lapsia, joista osalla on jo oma perhe. Äitiys ei lopu siihen, kun lapsi perustaa oman perheen.

– Aivan samalla tavalla sitä elää aikuistenkin lasten iloja ja suruja, vaikka he eivät olisi jokapäiväisessä arjessa läsnä.

Äitinä Säkkinen kertoo olevansa todella onnellinen, jos lapsi saa opiskelu- tai työpaikan, tai elämän asiat muuten loksahtelevat paikalleen. Hän kertoo, että perheeseen kuuluu myös miniöitä ja vävyjä sekä kuusi lastenlasta.

– Olen kaikista heistä tosi kiitollinen.

Lapset kulkevat itse harrastuksissa

Oman kokemuksen kautta Kaisa Säkkinen on huomannut, että suuressa perheessä lapsista tulee väistämättä itsenäisiä.

– Lapset oppivat ottamaan vastuuta asioistaan, koska vanhemmat eivät pysty muistamaan jokaista poikkeusta ja Wilma-viestiä. Lapset myös oppivat, että kaikkea ei voi saada ja joskus jonkun haaveen eteen pitää ponnistella.

Työni puolesta Säkkinen on ohjannut jo vuosikymmenten ajan Haukiputaan seurakunnan lapsikuoroa. Tällä hetkellä siinä on mukana 40 tyttöä, enimmillään kuorolaisia on ollut noin.

Yhdessä laulamisella on tutkitustikin paljon hyviä vaikutuksia terveyteen. Säkkinen toivoisi myös omien lastensa innostuvan siitä.

Suurin osa perheen lapsista on ollut musiikkiluokalla. Musiikin pariin ei ole kuitenkaan pakotettu.

– Jotkut ovat edenneet soitossa pidemmälle, toisia on kiinnostunut enemmän vaikkapa mopon rassaaminen.

Toivon että edes osa lapsista saisi kipinän kuorolauluun myös vanhempana.

– Toivon, että edes osa lapsista saisi kipinän kuorolauluun myös vanhempana. Varmaan jokaiselta paikkakunnalta löytyy joku kuoro. Minne elämä kuljettaakin, on suuri mahdollisuus päätyä johonkin kuoroon myös aikuisiällä, Säkkinen tuumii.

Vanhempien kannattaa olla itselleen armollisia

Kaisa Säkkinen on huomannut, että moni vanhempi uuvuttaa itsensä vaatimalla itseltään liikaa esimerkiksi lasten harrastusten kanssa. Hän ajattelee, että riittää kun koti on turvallinen ja lapsi voi tulla sinne aina olisi tilanne mikä hyvänsä.

– Äideille ja miksei isillekin voisin sanoa, että kannattaa olla itselle armollinen. Lapsi ei aina kaipaa mitään ihmeellistä. Joskus voidaan pakata pillimehut ja keksit ja mennä lähipuistoon retkelle.

Olipa lapsia yksi tai useampi, omasta jaksamisesta kannattaa myös pitää huolta ja ottaa myös apua vastaan, jos sitä tarvitsee ja apua on saatavilla.

– Jumppa tai lenkki puolison tai ystävän kanssa antaa kummasti voimaa taas eteenpäin. Ystävien merkitys on myös suuri.

Viisikymppisenä elämää katsoo jo väistämättä myös taaksepäin. Jotain oppeja on karttunut matkan varrella.

– Jos itse voisin peruuttaa taakse päin ja elää elämää uudelleen, koittaisin stressata vähemmän. Isäni mottona on ollut, että asioilla on tapana järjestyä. Ja näin on yleensä käynyt.

Taustatietoa kunniamerkistä

Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan antaa eri-ikäisille, erilaisissa elämänpiireissä ja tehtävissä toimineille ja toimiville äideille. Palkitut ovat ansioituneet lasten ja nuorten esimerkillisinä kasvattajina ja tukeneet perhe-elämää ja vanhemmuutta yhteisöissään.

Lisäksi palkitsemisessa huomioidaan Suomen kansan monimuotoisuus ja eri väestöryhmät. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Palkittavaksi voi ehdottaa biologisia äitejä sekä adoptio- ja sijaisäitejä. Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta.

Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä omat lapset voivat ehdottaa palkittavia äitejä Lupa- ja valvontavirastolle. Viraston esityksen perusteella sosiaali- ja terveysministeriö esittää vuosittain kunniamerkin saajia ritarikunnille. Ensimmäisen kerran äitejä palkittiin kunniamerkein vuonna 1946 ja merkillä on vuosien aikana palkittu yli 2300 äitiä.

Vuonna 2025 tasavallan presidentti jakoi ensimmäistä kertaa kunniamerkkejä myös isille valtakunnallisessa isänpäivän juhlassa ja tapaa jatketaan tänä vuonna.