Kristillisen koulun oppilaat kulttuuripyöräilivät Oulun juhlavuoden merkeissä

Koulun pihasta alkaneella reitillä oli 13 infopistettä, joille oppilaat jäivät opettajineen hetkeksi kuuntelemaan koulumummojen kertomana tietoa kunkin kohteen historiasta ja kulttuurista. Museoviraston omat oppaat hoitivat Pikisaaren Merimiehen koti -museon ja Oulun linnan kellarimuseon infot ja tuomiokirkon kesäopas kirkon.

Ensimmäinen piste oli Toppilansalmen rannassa, missä aikoinaan on toiminut Tervahovi.

Kaisa Hautamäki Franzenin puistossa. Kuva: Elina Palojärvi

Reitti jatkui Pikisaareen ns. pammauskivelle: salaman sytytettyä 31.7.1793 Oulun linnan ruutikellarin palamaan sieltä oli lentänyt iso kivi Pikisaareen saakka. Muun muassa tämän kertoi oppilaille koulumummo Riitta Kiviaho.

Reitti jatkui Kaarlenaukion kautta kauppatorille Kirsi Yli-Ollin luo ja Madetojan puistoon Arja Leinosen luo. Leinonen kertoi paitsi kuulusta säveltäjästämme myös kaupungintalon eli entisen tervaporvarien Seurahuoneen historiasta. Hän kertoi myös, mistä Pokkitörmä eli Pokkinen ja Plaanaoja ovat saaneet nimensä ja miksi kaupunginojan kiviseinämät on valaistu oranssinpunaisiksi.

Seuraava pysähdyspaikka oli Franzenin puisto, jossa oppilaita odotti koulumummo Kaisa Hautamäki kertoen runoilija-piispan elämästä ja tuotannosta sekä tämän aikalaisesta, opettaja-kirjalija Sara Wacklinista ja tämän ainoaksi jääneestä teoksesta nimeltä Sata muistelmaa Pohjanmaalta.

Wacklinin puiston toiselle puolelle perustamat tyttökoulut olivat aikansa edistyksellisimpiä: tytöillä oli oikeus saada samaa opetusta kuin pojillakin, seurustelu- ja kotitaloustaidoilla lisättynä. Kun opetuksen arvopohja oli kristillinen, voitaneen sanoa, että Wacklinin koulu oli – jos ei nyt koko maan, niin ainakin Oulun ensimmäinen kristillinen koulu.

Kun tuomiokirkon historiaa oli käyty kuuntelemassa ja taideteoksia katsomassa, oppilaat pyöräilivät Ainolanpuiston puolelle Eeva Hukkasen luo, Merikosken muusat -muistomerkin äärelle, kuulemaan oululaisen runoilijan, lehtimiehen V. A. Koskenniemen elämästä ja tuotannosta.

Linnansaareen ja Raatinsaaren kautta reitti kulki Kuusisaareen, jonne makkaroita grillaamaan menneet papat jo odottivatkin reitille lähteneitä. Myös me mummot liityimme seuraan. Koulun tarjoamat pullakahvit maistuivatkin kuumien makkaroiden kera meillekin.

Ennen koululle paluuta otettiin vielä yhteiskuva mukavasta, kolmen sukupolven yhteisöllisestä tapahtumastamme.

Lopuksi rehtori otti Kuusisaaressa yhteiskuvan yläkoulun oppilaista ja opettajista yhdessä koulumummojen ja -pappojen kanssa. Edessä opettajat vasemmalta: Elina Palojärvi, Nina Tiiro, Erja Paaso, Jussi Tölli ja Jemina Nissilä. Takana Johannes Wentin peukut pystyssä. Kuva: Lari Sivula.

Loppusanoissaan Kaisa Hautamäki totesi, kuinka tärkeää nuorten on tuntea  kotikaupunkiaan, sen maineikasta, jopa hyvin kansainvälistä menneisyyttä ja rikasta, monipuolista kulttuuria ja sen kehittymistä Kaarle IX:n v. 1605 perustamasta pikkukaupungista nykypäivän teknologiakaupungiksi. Omien juurien tunteminen auttaa ymmärtämään myös muita kulttuureita.

Kun reitti aloitettiin tervasta kertomalla, se myös päättyi tervaan.

– Olemme Oulujoen ison suistoalueen äärellä. Vieressä virtaa Oulujoki, entinen kuuluisa lohijoki ja tärkeä tervankuljetusreitti. 28 toukokuuta tulee kuluneeksi 154 vuotta siitä, kun isoisäni äidinisä Jaakko Jaakonpoika Hahtolin, valan tehnyt laskumies, hukkui Merikoskeen ohjatessaan tervatynnyreitä täynnä olevaa venettään kohti Tervahovia, kertoi koulumummo Kaisa Hautamäki.