Limingassa koulutetaan ulkoiluystäviä ikäihmisten tueksi
Esimerkiksi liikkumisrajoitteet, kaatumisen pelko tai kävelykaverin puute ovat syitä, joiden vuoksi moni ikäihminen ei pääse tai lähde ulkoilemaan. Limingassa seurakunta kouluttaa nyt elokuussa vapaaehtoisia ulkoiluystäviksi.
– On ikäihmisiä, jotka eivät pysty lähtemään ulos käytännössä ollenkaan, ellei heille lähde joku seuraksi. Sitten on heitä, joilla ei tule lähdettyä ulkoilemaan itsekseen. Ulkoiluystävä on siis mahdollistaja ja tsemppaaja, kuvailee diakoniatyöntekijä Heini Karhumaa.
Limingassa järjestettiin ensimmäinen ulkoiluystäväkoulutus viime vuonna, mutta uusillekin ulkoiluystäville on tarvetta.
Kahden illan mittainen koulutus elokuussa
Kahden illan mittaisessa koulutuksessa annetaan valmiuksia muun muassa ulkoilun avustamiseen ja apuvälineiden käyttöön sekä kotivoimistelun opastamiseen.
Karhumaan mukaan ulkoiluystäviä kyselevät niin ikäihmiset itse kuin heidän omaisensakin.
– Tiedusteluja tulee myös palvelukodeista ja Pohteen palveluohjaajilta. Tarvetta siis on ja olemmekin kiitollisia jokaisesta vapaaehtoisesta ulkoiluystäväksi ryhtyvästä.
Vaatimukset eivät ole isoja, tarvitaan vain hetki aikaa sekä halua ulkoilla yhdessä.
Karhumaa kannustaa osallistumaan elokuussa järjestettävään koulutukseen.
– Kannattaa tulla tutustumaan tällaiseen vapaaehtoistyön muotoon. Vaatimukset eivät ole isoja, tarvitaan vain hetki aikaa sekä halua ulkoilla yhdessä. Ulkoiluystävyys on toimintamuoto, joka antaa paljon myös vapaaehtoiselle itselleen.
– Olisi hyvä jos tästä vapaaehtoistoiminnan muodosta kiinnostunut pääsisi mukaan ainakin jompaankumpaan koulutusilloista, niin tultaisiin tutuiksi ja päästäisiin jakamaan ajatuksia. Jos ei pääse mukaan kuin toiseen, voimme antaa materiaalia itseopiskeluun.
Ja jos ulkoiluystäväksi ryhtyminen kiinnostaa mutta ei juuri tänä syksynä, mukaan voi tulla muunakin ajankohtana. Kiinnostuneille voidaan räätälöidä koulutuspaketti muunakin ajankohtana. Karhumaa sanoo.
Tapaamisten tiheys on sovittavissa
Ulkoiluystävyyteen ei ole mitään valmista kaavaa tapaamisten tiheyden suhteen.
– Jokainen ikäihminen ja ulkoiluystäväksi ryhtyvä sopivat siitä keskenään. Tämänhetkiset ulkoiluystävät antavat aikaansa kerran viikossa tai joka toinen viikko. Vapaaehtoinen voi muotouttaa tahdin omaan elämäntilanteeseen sopivaksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pari vuotta sitten tekemän tutkimuksen mukaan 75 vuotta täyttäneistä naisista 30,5 prosenttia ja samanikäisistä miehistä 22,2 prosenttia kokee suuria vaikeuksia puolen kilometrin matkan kävelyssä.
Sosiaali- ja terveysministeriön viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan kotihoidon asiakkaista 35 prosenttia ei ole poistunut asunnostaan viikkoon. Ympärivuorokautisen hoivan asiakkaista 75 prosenttia ei ollut käynyt ulkona kolmen päivän arviointijakson aikana.
Useiden tutkimusten mukaan ulkona liikkuminen tukee monipuolisesti hyvinvointia: se muun muassa säilyttää kävelykyvyn pidempään, kehittää tasapainoa, auttaa painonhallinnassa, vahvistaa lihasvoimaa, parantaa unen laatua ja virkistää mieltä.
Ihmisen toimintakyky voi heikentyä, mutta halu ulkona liikkumiseen säilyy.
- Ulkoiluystäväkoulutus tiistaina 18. elokuuta kello 17–20 ja torstaina 27. elokuuta kello 17–19 Limingan seurakuntatalolla. Ilmoittautuminen viimeistään 12. elokuuta heini.karhumaa@evl.fi tai 044 752 1226
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
