Hoivakodissa pidetyissä Tainan tahdeissa ilo löytyy hetkestä

Muistisairaan vanhuksen kädet tarttuvat innokkaasti sifonkihuiviin. Värikäs kangas heilahtelee avustettuna musiikin tahdissa, ja vanhuksen kasvot valaistuvat ilosta.

Mainiokoti Ainolassa ovat meneillään Tainan tahdit. Oulun seurakuntayhtymän erityispalveluiden hoiva- ja yhteisömuusikko Taina Voutilainen on tullut laulamaan ja soittamaan asukkaiden kanssa. Tänään Voutilainen pitää musiikkihetken kahdelle ryhmälle.

Lauluhetkessä eräs asukkaista tavoittaa sävelen ja yhtyy lauluun, vaikka kaikkien laulujen sanat eivät ole tuttuja. Ainolan toiminnallisen arjen hoitaja Heli Koivikko kertoo, että musiikkihetket tuovat iloa asukkaiden elämään, vaikka ne unohtuisivatkin nopeasti.

Valtaosa asukkaista on kuitenkin muistisairaita, joten tavoittelemme nimenomaan hetkessä elämistä.

– Valtaosa asukkaista on kuitenkin muistisairaita, joten tavoittelemme nimenomaan hetkessä elämistä. Emme käy muistelemaan lauluhetkeä jälkikäteen, Koivikko kuvaa.

Puolituntinen alkaa laulutervehdyksellä, jota Voutilainen säestää ukulelella. Hän tervehtii jokaista vuorollaan nimeltä: ”Hei, hei, Maija, tervetuloa! Hei, hei, Maija, tervetuloa!” Kun yksi asukkaista kertoo viettäneensä syntymäpäiviään, hänelle lauletaan vielä Paljon onnea vaan.

Tänään lauletaan syksystä, mutta mukana on myös tuttu Totuuden henki -virsi.

Ikkunan takana paistaa aurinko, ja puiden lehdet ovat ruskan väreissä. Seuraavaksi kokeillaan soittimien ääniä, kuten rytmimunia ja helistimiä.

Toiselle ryhmälle Voutilainen esittää laulujen lomassa syksyisiä arvoituksia.

– Lehti! yksi asukkaista huudahtaa.

Vastaus ei osu tällä kertaa oikeaan, mutta voisi sopia sekin. Pihapuun marjaa koskeva vihje johdattaa pihlajanmarjan jäljille.

Vähän niin kuin Tapsan tahdit

Tainan tahdit sai nimensä Tahkokankaalla. Voutilainen ja hänen työkaverinsa Elina keksivät sen vähän vitsinä: kun kerran oli olemassa Tapsan tahdit, miksei myös Tainan tahdit?

Voutilainen kertoo olleensa työssään jo 18 vuotta. Sinä aikana laulettavat laulut ovat vaihtuneet paljon. Eri ihmisille tutut ja tärkeät sävelmät löytyvät eri ajoilta.

– Musiikki on se kieli, jolla tavoitan ihmiset kaikkialla, missä liikun, Voutilainen selventää.

Ohjelmaa hän suunnittelee ryhmän mukaan. Yhteinen laulu voi johdattaa muistelemaan. Koivikko kertoo, että kerran lauluhetki johti muisteluihin lapsuuden lehmistä ja lypsämisestä.

Kaikkien ei tarvitse laulaa. Mukana voi olla kuunnellen tai huivia musiikin tahdissa liikuttaen.

Suunnitelmasta on myös osattava luopua. Voutilaisella on varalla vaihtoehtoja, ja tarvittaessa jokin laulu jää pois. Tuokion kulku riippuu siitä, millainen päivä osallistujilla on ja mihin he lähtevät mukaan.

Tuttu laulu koskettaa

Taina Voutilainen korostaa hetken merkitystä. Musiikin ei tarvitse jättää muistoa ollakseen arvokasta. Hymy tai mukaan lähteminen riittää. Tuttu laulu voi hänen mukaansa tuoda mieleen asioita omasta elämästä. Musiikki voi rauhoittaa ja ilahduttaa, mutta nostaa myös kyyneleet silmiin.

– Tämä on se mun työ, että musiikilla menen ihmisten luo, ja kohtaan heidät musiikilla, Voutilainen kiteyttää.

Kohtaamiset ovat merkityksellisiä myös Voutilaiselle. Työ voi olla henkisesti raskasta, mutta osallistujilta saatu vastakaiku auttaa jaksamaan.

Musiikkia elämän eri vaiheissa

Hoivakotien lauluhetket ovat vain osa Voutilaisen työtä. Aiemmin kirkkomuusikon nimikkeellä työskennellyt hoiva- ja yhteisömuusikko kohtaa kaiken ikäisiä.

Hän käy sairaalaosastoilla ja työskentelee kehitys-, näkö- ja kuulovammaisten ryhmien kanssa. Tehtäviin kuuluu myös oppilaitoksissa tehtävää työtä. Sairaalavuoteen äärellä musiikkihetki on erilainen kuin yhdessä laulavan ryhmän keskellä.

– Käyn läpi koko elämänkirjon, Voutilainen kertoo työstään.

Tainan tahdeissa lauletaan parin kuukauden kuluttua jo joululauluja. Mutta nyt on vielä syksyisten arvoitusten ja värikkäiden huivien vuoro.