Tehdään yllätyksiä ikäihmisille -kampanja keräsi Oulussa 146 käsintehtyä yllätystä ikäihmisille

Kesän ja alkusyksyn aikana järjestetyssä valtakunnallisessa Tehdään yllätyksiä ikäihmisille -kädentaitokampanjassa innostuttiin ilahduttamaan ikäihmisiä käsitöillä ympäri Suomen. Oulussa kerättiin yhteensä 146 käsintehtyä yllätystä kotona asuvien ikäihmisten iloksi. Hailuodossa yllätyksiä kerättiin 76 kappaletta ja koko maassa kampanja keräsi ennätykselliset 3 050 lahjoitusta.

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot ry:n koordinoimassa kampanjassa kuka tahansa sai liittyä mukaan tekemään ilahduttavia yllätyksiä paikallisille ikäihmisille. Kampanja järjestettiin tänä vuonna jo 30 paikkakunnalla, ja valtakunnallinen keräystulos yli kaksinkertaistui viime vuodesta. Oulun alueella kampanja järjestettiin ensimmäistä kertaa.

Oulun alueen asukkaat osallistuivat keräykseen suurella sydämellä. Tuotoksina syntyi muun muassa unisieppareita, avaimenperiä, puulastoja, kaulahuiveja ja villasukkia.

Kampanjaan osallistui myös erilaisia ryhmiä: esimerkiksi Kellon yläkoululuokat olivat innostuneet erityisesti pehmeiden yllätysten teossa, ja Vuolle Setlementin maahan muuttaneille suunnattu Volunteer Zone oli valmistanut unisieppareita ja magneetteja suurella sydämellä.

Välittämisen viesti suoraan kotiin

Yllätykset suunnataan erityisesti kotona asuville ikäihmisille, jotka saattavat kokea yksinäisyyttä. Oulussa yllätyksiä jaetaan vastaanottajille Oulun muistiyhdistyksen kautta.

– Suuri kiitos jokaiselle Oulussa käsitöitä tehneelle ja keräykseen osallistuneelle! Kampanjaan antamanne aika on konkreettinen osoitus siitä, että ikäihmisiä ei ole unohdettu, muistuttaa Siskojen ja Simojen viestintä.

Kampanja on järjestetty aiemmin Turun Siskojen ja Simojen ideoimana sekä toteuttamana, ja tänä vuonna se toteutettiin jo kolmatta kertaa valtakunnallisesti. Kampanjan tarkoituksena on edistää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa ja luoda hyvää mieltä sekä ikäihmisille että käsitöiden tekijöille.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää