Utajärvellä viedään vanhuksia ulkoilemaan Piispanpyöräilyn merkeissä

Utajärven piispanpyöräilytapahtumassa on tarjolla on reittejä niin jalkaisin, vaunuilla kuin rollaattoreillakin kulkeville. Pyöräilijät ja lenkkeilijät suuntaavat pidemmälle, aina Alakylän postilaatikolle saakka.

Maanantaina 14. syyskuuta Utajärvellä järjestetään piispanpyöräilytapahtuma teemalla ”Vie vanhus ulos”. Mukaan haastetaan vapaaehtoisia mukaan ulkoiluavuksi apua tarvitseville ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille.

Tukikohtana on Utajärven seurakuntatalon piha ja sali. Tapahtuma alkaa kello 12.30 liikuntapalvelujen vetämällä ja kaikenikäisille soveltuvalla alkulämmittelyllä.

Liikuntapalvelut esittelee myös Hurrin salia, jossa on erityisesti liikuntarajoitteisille ja ikäihmisille soveltuvia laitteita ja niitä on mahdollista käydä kokeilemassa.

Tarjolla on ohjatut vaunu- ja rollaattorilenkit kirkolle tai kylälle. Matkan pituuden voi valita oman jaksamisen mukaan. Pyörällä ja juosten liikkuvien kanssa tehdään noin 10 kilometrin matka Alakylän postilaatikolle.

Seurakuntatalon salissa on tarjolla kahvia, mehua, suolapalaa ja makeaa sekä mahdollisuus tehdä vapaaehtoinen lahjoitus Yhteisvastuukeräykselle. Yhteisvastuuarpoja on myynnissä hintaa 2 euroa kappale ja 5 eurolla arpoja saa kolme.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Utajärven kunnan ja Utajärven sydänyhdistyksen kanssa.

Piispanpyöräily on Oulun piispan Jukka Keskitalon ideoima tapahtuma, ja niitä on järjestetty vuodesta 2019 alkaen. Oulussa Ekumeeninen piispanpyöräily järjestetään tänä vuonna lauantaina 12. syyskuuta.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää