Valokuvaharrastaja ikuistaa näkymiä, joissa ei näy ihmisen jälkiä

Muhoslainen Aleksi Valkonen innostui valokuvauksesta rippikouluikäisenä. Kiinnostus aiheeseen syveni, kun hän siirtyi ottamaan mustavalkoisia paperikuvia, ja perehtyi valokuvien kehittämiseen pimiössä.

– Olen amatööri sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä termi tulee ranskan sanasta rakastaa, Valkonen selittää suhdettaan maisemien ja luontonäkymien tallentamiseen.

Olen amatööri sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä termi tulee ranskan sanasta rakastaa.

Omistautuminen harrastukselle näkyy välineistössä.

– Tämä on 95-vuotias eikä siinä ole yhtään muoviosaa, Valkonen esittelee Voigtländer Bergheil -mallista kameraansa.

Vaikka filmikameroita ei myydäkään nykyisin kuin erikoisliikkeissä ja verkossa, perinteinen valokuvaaminen on yhä suositumpaa niin Suomessa kuin maailmalla.

Valkonen ostaa kameroita erilaisista verkkokaupoista ja myös myy niitä siellä.

Historiallisen mallisia 4 kertaa 5 tuuman kameroita valmistetaan yhä, ja perinteisistä materiaaleista. Valkosella on japanilaista tekoa oleva kamera, joka on puuta ja messinkiä. Toisin kuin ulkonäöstä voisi päätellä, se on vain parikymmentä vuotta vanha.

– Olen alkanut itse myös korjaamaan kameroita, opetellut purkamaan ja putsaamaan linssejä.

Digikameroitakin Valkonen omistaa.

– Niillä ei kuitenkaan saa samanlaista perspektiivin ja syväterävyyden hallintaa, hän kertoo vertaillen kuvia kädessään ja näyttää, kuinka jokainen varpu erottuu mustavalkoisessa kuvassa.

Muhoksen luonto tarjoaa kuvauskohteita

Muhos on todellinen aarrearkku luontokuvaajalle. Rotkolaaksot, Muhosjoen yläjuoksun kosket ja pohjoispuolen suot, Valkonen luettelee suosikkikuvauspaikkojaan.

– Rotkoissa kiipeillessä saa hyvää kuntoilua, kuvaajaa tuumaa pilke silmäkulmassa.

Rotkoissa kiipeillessä saa hyvää kuntoilua.

Vesiputoukseksi luokiteltava Isterinkoski näkyy useissa Valkosen kuvissa.

– Parkkipaikalta vie polku hienoimman kuvauspaikan vierelle, hän vinkkaa.

Valkonen tutkii maastokarttoja ja lähtee katsomaan alueita, jotka näyttävät koskemattomilta.

Montassa sijaitsevalla Lemmenpolulla puolestaan näkee hieman Oulujoen alkuperäistä uomaa, ja Suokylällä sijaitsevalle

Liimanninkoskelle mennessä voi ihailla harvinaista lehtokasvillisuutta.

Neliönmuotoisia kiviröykkiöitä, jätinkirkkoja, taasen näkee Sanginjoelta lähtevän polun varressa.

Luontokohteiden potentiaalin hyödyntämättömyys kiteytyy puutteisiin mainonnassa ja kohteiden esille tuomisessa.

– Vaikka tien varressa on kyltti, ei moni kohteita etsivä löydä sattumalta paikalle.

Parasta on olla metsässä yksin ilman kiirettä

Valkonen kulkee metsässä mieluiten yksin, silloin hän saa mennä omaan tahtiin ja pysähtyä ottamaan kuvia rauhassa.

Vaikka luonnossa tulee vastaan monenlaisia eläimiä, Valkonen ei ole innostunut taltioimaan niitä.

– Eläinten kuvaus on pitkälti sellaista kyttäystä, jossa odotetaan, että jotain tapahtuu.

Valkonen haluaa ottaa ”iänikuisia” kuvia, jotka voisivat olla tuhat vuotta sitten otettuja.

Myös otokset, joissa luonto valtaa takaisin muokattua ympäristöä, puhuttelevat häntä.

Hektisyys vaivaa nykyisin kaikkea.

– Niissä tulee esiin rakennetun ympäristön lyhytaikaisuus, kierrot ja syklit.

Kun luonto on lähellä, aina ei tarvitse lähteä juuri kotipihaa kauemmas. Osan esittelemistään kuvista Valkonen on kuvannut ihan kotitalon lähellä.

Parasta on kuitenkin samoilu luonnossa kaikessa rauhassa ikuistettavia näkymiä kartoittaen.

– Hektisyys vaivaa nykyisin kaikkea. Se ei sovi tähän harrastukseen.