Diakoniatyöntekijä voi olla toivon tarjoajana
Valtava määrä yksinäisyyttä ja puhumisen tarvetta – niitä diakoniatyöntekijä Satu Virrankari kohtaa työssään, kotikäynneillä vanhusten luona. Virrankari kannustaa huomioimaan paitsi tuttuja myös tuntemattomampia vanhuksia. ”On lähimmäisenrakkautta olla edes pikkuisen kiinnostunut vaikkapa siitä samassa kerrostalossa asuvasta yksinäisestä vanhuksesta”, Virrankari sanoo.
Hirvittävä määrä yksinäisyyttä ja valtava puhumisen tarve. Nämä olivat päällimmäiset havainnot kotikäynneiltä, joita Karjasillan seurakunnan vanhustyön diakoniatyöntekijä Satu Virrankari teki kesällä.
– Kun korona eristi vanhukset kahdeksi vuodeksi koteihinsa, heillä on nyt ison työn takana saada lähdetyksi kotoaan minnekään.
– Oli järkyttävää ja koskettavaa kuulla vanhusten kertovan, etteivät he ole jutelleet kenenkään kanssa pitkiin aikoihin, ehkä jopa moneen viikkoon.
Puhumisen tarve olikin toisinaan niin suuri, että kotikäyntiin varattu 1–2 tuntia ei alkuunkaan riittänyt vaan kotikäynnillä saattoi vierähtää neljäkin tuntia.
Pienetkin huomionosoitukset lämmittävät mieltä
Virrankari hoksauttaa, että yksinäisille vanhuksille voi tuottaa iloa hyvin pienilläkin asioilla.
– Mitään hokkuspokkus-temppuja ja valtavia spektaakkeleita ei tarvita. Voi kilauttaa silloin tällöin. Tai voi lähettää vaikka kortin. Kotikäynneillä olen kuullut, kuinka vanhukset ovat esitelleet sukulaisilta ja tuttavilta saatuja kortteja aarteina. Ajatus, että heitä on joku muistanut, lämmittää ikäihmisen mieltä pitkään.
”Minä olen kuuntelija ja vierellä kulkija”
Omakohtaisen kosketuksen diakoniatyöhön Virrankari sai Haukiputaan seurakunnassa muutama vuosi sitten. Ennen Karjasillalle tuloaan hän työskenteli Kajaanin seurakunnassa.
Virrankari kokee, että pystyy työssään oikeasti auttamaan ihmisiä ja tuomaan toivoa ihmisten elämään.
– Hädän tunnistaminen ja toivo, ne ovat diakoniatyöntekijän työn ydintä. Ja ennen kaikkea toivo, sitä voin tuoda ihmisten elämäntilanteisiin.
– Kaikki me kipuilemme joidenkin asioiden kanssa. Minulla on mahdollisuus olla ihmisille kuuntelija ja vierellä kulkija.
– Vanhukset ovat olleet minulle rakas ja tärkeä ryhmä aina. Vanhukset ovat hiljaista kansaa; he ovat vähään tyytyväisiä eivätkä tuo itseään esiin isoon ääneen. Koen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi olla vanhusten puolestapuhujana, tuoda heidän asiaansa esille. Työssäni diakoniassa voin mielestäni tehdä myös vaikuttamistyötä.
Toisen kotiin mennään aina kunnioittavalla mielellä
Kotikäynti voi olla herkkä paikka niin vanhukselle kuin työntekijällekin, onhan kyseessä kohtaaminen toisen yksityisellä maaperällä eikä kumpikaan tunne aluksi toista kovinkaan hyvin.
Virrankari vakuuttaa, että diakoniatyöntekijä menee toisten kotiin aina kunniottavalla mielellä.
– Kotikäynnillä käytän aina vihreää virkapaitaani. Se viestittää ulospäin luotettavuutta ja ammatillisuutta ja antaa itsellenikin turvallisuuden tunnetta.
Sen Virrankari on työssään havainnut, että diakoniatyöntekijä on aina tervetullut ja odotettu kävijä.
”Ihan arkisista asioista siellä puhutaan”
–Keskustelut lähtevät yleensä liikkeelle hyvin luontevasti. Ihan arkisista asioista siellä puhutaan. Työntekijän pitää tietysti kuulla vanhusta hyvin herkällä korvalla. Kaikkien kanssa ei voi puhua samalla tavalla eikä samoista aiheista. Diakoniatyöntekijän rooli on olla kuuntelemassa avoimin sydämin.
– Kun aloitin toukokuussa Karjasillalla ja sovin puhelimessa kotikäyntejä, muutama asiakas kysäisi ikääni – kuulostin kuulemma nuorelta. Kun kerroin olevansa yli 50-vuotias, moni totesi ilahtuneena: ihanaa että sinulla on jo elämänkokemusta.
Ja totta se onkin: tässä työssä on hyvä ymmärtää historiaa ja menneisyyttä. Sitä kautta syntyy kunnioitus.
”On lähimmäisenrakkautta olla edes pikkuisen kiinnostunut”
Kotikäyntiä voi pyytää ikäihminen itse. Niin voi käydä kasvokkain kohtaamisissa, esimerkiksi seurakunnan aamupuurotilaisuuksissa. Osa etsii puhelinnumeron ja soittaa.
Kotikäyntipyyntö voi tulla myös kaupungin palvelunohjeuksesta tai vanhuksen omaiselta.
– Joskus jälkikasvu asuu kaukana ja vierailee harvakseltaan. Toisinaan he pyytävät kotikäyntiä huomattuaan, että oma isä tai äiti kaipaisi keskustelukaveria ja ihmiskontaktia.
Virrankari ajattelee, että voisimme huomioida myös tuntemattomiakin vanhuksia.
– Kannustaisin ihmisiä rohkeasti huomioimaan vaikkapa samassa kerrostalossa asuvat vanhukset, varsinkin yksin asuvat. On lähimmäisenrakkautta olla edes pikkuisen kiinnostunut naapurista.
– Pihamaalla kohdatessa voi vaihtaa muutaman sanan vaikka säästä ja kysäistä, mitä kuuluu. Tällaiset ihan pienetkin asiat tuovat iloa vanhuksen elämään.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.