Entinen elinkautisvanki Pentti Olkkonen kertoi armahduksistaan

Tuula Karjalainen taltioi tunnelmia Suomen Raamattuopiston kirkkopyhästä Muhoksella. Kirkkokahveilla kuultiin aikanaan elinkautiseen vankeustuomioon tuomitun Pentti Olkkosen elämäntarinaa.

Muhoksella vietettiin sunnuntaina 26. tammikuuta Suomen Raamattuopiston kirkkopyhää.

Sunnuntain kirkollinen aihe oli Jeesus herättää uskon. Evankeliumi (Matt. 8) kertoi roomalaisesta sotaherrasta, joka oli kuullut Jeesuksesta ja Hänen toiminnastaan. Valta-asemastaan huolimatta sadanpäämies tahtoi elää nöyrästi juutalaisten keskuudessa, koska oli löytänyt uudenlaisen elämän uskosta Jeesukseen.

– Ketään ei kansallisuuden perusteella suljeta ulos uskosta ja suhteesta Jumalan kanssa, vakuutti messussa saarnannut Mika Pouke. Jeesus toimi meidän vapauttamiseksi synnin vallasta, ja että kerran me kaikki voisimme yhdessä aterioida taivaan todellisuudessa. Kansallisuus ei ratkaise, vaan se, että käännymmekö elävän Jumalan puoleen ja pyydämmekö Jeesusta avuksemme.

Messusa oli mukana myös Raamattuopiston evankelista Pentti Olkkonen, joka osallistui kolehdin kantamiseen Raamattuopiston työlle.

Ääneen Olkkonen pääsi seurakuntakoti Ankkurissa pidetyillä kirkkokahveilla. Pentti Olkkonen kertoi avoimesti elämästään Muhoksen poikakodissa, vankeustuomioistaan ja kristillisen uskon syntymisestä.

– Minusta tuli hulttio ja kansainvälinen rikollinen. Kerran minut vietiin käsiraudoissa Pelsolta Ouluun, kun tuomio oli muuttunut elinkautiseksi. Elämästäni kirjoitetut kirjat kuitenkin kertovat siitä, mitä Jumala merkitsee ja miten Hänen armonsa ei väistynyt minustakaan, Olkkonen totesi.

– Presidentti Koivisto armahti maallisesti, mutta Jeesus vapautti taivaallisesti. Jumala kutsui minut kaatopaikalta uuteen elämään 1990-luvun taitteessa. Raamatussa lukee, että jokainen on nimeltä kutsuttu Jumalan omaksi. Itse on vain tartuttava Hänen ojennettuun käteensä, syntien sovitukseen.

Viime syksynä 80 vuotta täyttänyt Olkkonen on vieraillut kertomassa elämästään ja Jeesuksen merkityksestä jo vuosikymmenien ajan.

Olkkonen kertoo ymmärtäneensä vuonna 1995 Israeliin tehdyllä matkalla, kuinka paljon oli rikkonut myös lähimpiä ihmisiä kohtaan. Palattuaan Suomeen hän aloitti puhelinkierroksen ja pyysi anteeksi muun muassa veljeltään, jota oli puukottanut ja siskoltaan, jonka oli ryöstänyt.

Elämässään Olkkonen on kokenut vapautuksen niin Jumalan, maallisen oikeuden kuin ihmistenkin taholta. Hän piti päätösrukouksen ja esitti psalmiin 91 tehdyn laulun. Laulussa kerrotaan siitä, miten pelko pakenee ja sydän saa rauhan, kun Herran käsi suojelee.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää