Gospelyhtye kls. sanoo heipat tyylillä
Kls. ripustaa 20 menestyksekkään vuoden jälkeen kitarat ja rumpukapulat naulaan. Sitä ennen tiedossa on kuitenkin neljän keikan verran jäähyväisjytinää.

Yli 800 keikkaa. Viisi rock-albumia, kaksi akustista levyä ja yksi kokoelmalevy. Kahdeksan miljoonaa striimausta Spotifyssa.
Jos gospelyhtye kls.:n haluaa esittää numeroina, tässä on niistä muutama. Lisäksi bändin laulaja Perttu Läykki arvelee, että kahden vuosikymmenen aikana keikkabussin mittarilukemaan on kertynyt kilometrejä 3–4 maailmanympärimatkan verran.
”20 vuotta on miehekäs ikä laittaa bändi eläkkeelle.”
Yhtye nähdään keikkalavoilla vielä kertaalleen tammikuun puolessavälissä. Bändin taipaleen paketoiva jäähyväiskiertue kantaa nimeä Alpha & Omega, ja se kattaa maantieteellisesti suurimman osan Suomesta. Ennen loppuunmyytyä, vihoviimeistä keikkaa Tampereen Pakkahuoneella bändi nousee Oulun Tullisalin lavalle perjantaina 19. tammikuuta.
Yhtyeen tunnelmat ennen viimeisen kiertueen starttia ovat innostuneet, mutta luonnollisesti haikeat.
– Olen elänyt pidempään bändin kanssa kuin ilman sitä, Läykki laskeskelee.
– 20 vuotta on miehekäs ikä laittaa bändi eläkkeelle. Valtava muutos tämä on silti koko yhtyeelle.
Kls. on keikkaillut koko olemassaolonsa ajan bändiläisten leipätöiden ohella. Läykki kertoo, että perheellistymisen myötä isien runsaat viikonloppupoissaolot alkoivat vaikuttamaan perhe-elämään.
Takana suuri siunaus
Kun Läykki puhuu yhtyeen matkasta, puheessa korostuvat adjektiivit upea, huikea ja hieno. Hän kuvaa bändin olevan kuin toinen perhe tai seurakunta.
– Parasta kaikessa on ehdottomasti ollut ihmisiltä saatu palaute. On mahtava kuulla, miten musiikkimme on auttanut ihmisiä jaksamaan vaikeina aikoina ja tuonut heille toivoa, valoa ja voimaa.
– Olemme alusta asti ajatelleet, että ei tässä ihan omissa voimissa mennä. Meillä on takanamme suuri siunaus.

kls. on äärimmäisen nöyrä ja kiitollinen siitä, että bändin ura on kantanut näin pitkään.
Yhtye haluaakin antaa kuulijoilleen kunnon lähtöspektaakkelin. Keikkapaikat ovat isoja ja legendaarisia, ja settilistaan on valikoitu sekä yleisön että bändin suosikkibiisejä.
– Nappasimme mukaan myös kappaleita, joita emme ole soittaneet 10–15 vuoteen. Keikoilla kuullaan rokkiräimeen lisäksi myös akustisia, riisutumpia versioita kappaleista.
Läykki kertoo, että kiertue on palkinto myös bändille itselleen. Matkaan lähdetään luksuskeikkabussilla ja kiertueen lämmittelijänä toimii helsinkiläinen räppiduo Immanuel.
Gospel jää hyviin käsiin
Gospelmusiikki on Suomen musiikkikentällä varsin pieni genre. Läykin mukaan kls. ei ole ollut uransa aikana esillä missään valtamusiikkimediassa. Gospeltaustaisista muusikoista Juha Tapio lienee ainut, joka on lyönyt musiikillaan valtakunnallisesti läpi, ja päässyt kiivastahtiseen radiosoittoon.
– Olemme välillä kokeilleet tehdä radiopromoa. Kanavilla tuntuu olevan kuitenkin iso raja hengellisen musiikin suhteen, Läykki pohtii.
”Kun isommat tekijät ovat laittaneet alalla pillejä pussiin, aina on tullut uusia, nuoria tekijöitä tilalle.”
Hän ei silti ole huolissaan gospelmusiikin tulevaisuudesta Suomessa.
– Täällä on valtava määrä hienoja artisteja ja upeita bändejä, joilla on intoa ja paloa musiikin tekemiseen. Kun isommat tekijät ovat laittaneet alalla pillejä pussiin, aina on tullut uusia, nuoria tekijöitä tilalle.
Läykki korostaa kls.:n kohdalla sitä, että bändi on läpi vuosien tehnyt kaiken itse miksaus- ja masterointityötä lukuun ottamatta.
– Bändin jäsenten lisäksi tuottaja-miksaaja Ville Salo on olennainen osa kls.-perhettä. Hän on ollut vahvasti mukana luomassa bändin soundia, Läykki kiittelee.
Vielä kerran Ouluun
- Yhtyeen nimi kls. tulee sanoista Kiitän Luojaani sinusta.
- Bändissä vaikuttavat laulaja Perttu Läykin lisäksi kitaristit Kimmo Keskinen ja Taneli Törölä, basisti Tatu Kekkonen ja rumpali Jaakko Järvensivu.
- Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Kuningas Palaa, Teet Minusta Totta ja Tanssi.
- Kls. konsertoi Oulun Tullisalissa perjantaina 19. tammikuuta. Tapahtuma alkaa kello 19.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.