Hailuodon kyläjoulukalenteri kuljettaa yhteisöllisesti kohti joulua
Hailuodon kyläjoulukalenteri on vuoden pimeimpään aikaan ajoittuva tapahtuma, joka tuo hyvää mieltä itselle ja muille. Yhdessä tämänvuotisista kalenteriluukuista päästään tutustumaan lampaisiin, kanoihin ja hevosiin.
Haluan omalta osaltani olla pitämässä yllä tätä joulunodotuksen perinnettä, sanoo Salla Rahikkala. Isolan tilalla pääsee tekemään tuttavuutta muun muassa Säperi-hevosen kanssa.
Lampaat Perso ja Nirso, Pörrö-kukko, iäkäs kanarouva Peppi, suomenhevonen Säperi ja monta muuta eläintä ovat Hailuodon kyläjoulukalenterin viidennentoista luukun pääosassa.
– No onhan tämä kyläjoulukalenteri ihana juttu. Haluan omalta osaltani olla pitämässä yllä tätä luotolaisten joulunodotuksen perinnettä, sanoo luukun emännöivä Salla Rahikkala.
Hän on järjestänyt luukun kyläjoulukalenteriin pari–kolme kertaa aiemminkin.
– Asumme mieheni Antin kotitilaa Hailuodon Ojakylässä. Kotipihan vanhassa navetassa meillä on kotitarve-eläiminä lampaita. kanoja ja hevosia. Kyläjoulukalenterin luukussa on mahdollista tutustua niihin ja jos sää sallii niin tarjolla on myös talutusratsastusta. Toisessa vanhassa piharakennuksessa mieheni äiti Marja-Liisa Isola tarjoilee glögiä ja pipareita.
Joulukuun 15. päivän luukun järjestämisessä ovat mukana myös perheen lapset Linnea, Fanni ja Eemil, jotka esittelevät eläimiä ja kertovat niistä. Tavattavissa on kanalauma, kaksi hevosta ja seitsemän lammasta.
– Varsinkin Perso-lammas antautuu mielellään ihmisten rapsuteltavaksi. Rapsutuksia saadessaan se heiluttaa tyytyväisenä häntäänsä, mutta rapsutusten tauotessa se kopistaa heti etujalallaan, Rahikkala naurahtaa.


Kyläjoulukalenteri on kiva vuoden pimeimpään aikaan ajoittuva tapahtuma, jossa voi nähdä tuttuja. tuo hyvää mieltä itselle ja muille, Rahikkala kuvailee.
– Hailuodossa on ihanaa pienen paikan yhteisöllisyyttä, on tosi kiva olla osa sitä.
Rahikkala toteaa, että työssäkäyvän lapsiperheellisen arki ei anna myöten käydä kurkkaamassa joka ikistä luukkua.
– Muutamiin onneksi ehditään. Lähinnä välikoimme lapsia kiinnostavat luukut ja joululaulutilaisuudessa käydään perinteisesti koko perheellä.
– Iltapimeällä usein tuntuu, että kotoa ei jaksaisi lähteä liikkeelle minnekään, mutta joka kerta palaa virkistyneenä ja hyvällä mielellä: olipa mukava olla mukana.
Hailuodossa on ihanaa pienen paikan yhteisöllisyyttä, on tosi kiva olla osa sitä.
Monipuolisia ja kivoja luukkuja on vuosien mittaan ollut lukuisia.
– Eläimiä on aina kiva käydä katsomassa ja itseäni ilahduttavat myös vanhat rakennukset, joita on laitettu tunnelmallisesti joulua varten. Myös vanhan pappilan joulupuuropäivä on ollut mukava luukku, Rahikkala mainitsee esimerkkeinä.
Kyläjoulukalenteria on tehty hailuotolaisten, saaren yhdistysten ja paikallisten yritysten voimin jo vuodesta 2008. Kyläjoulukalenterissa on ideana, että jokaiselle joulukuun päivälle joku taho vuorollaan luo joulun odotukseen sopivaa nähtävää, kuultavaa tai koettavaa. Idean toi luotoon silloinen kanttori Kaisamarja Stöckell matkaltaan Sveitsistä.
- Eläinten joulua Isolassa (Isolantie 15, Hailuoto) maanantaina 15.12. kello 16.30–18. Vierailu navetan eläinten luona, lyhyt talutusratsastus lapsille, glögiä ja piparia.
KYLÄJOULUKALENTERIN LUUKUT 2025
- su 30.11. klo 9.45 adventtirauhan julistus kirkon parvekkeelta, klo 10 adventin messu kirkossa; klo 11-14 Marttojen tarjoama joulupuuro seurakuntasalissa; klo 13-15 Joululaulukauden avajaiset Vasken Fregatissa, Vaskentie 17
- ma 1.12. klo 13.00-14.30 rivitalon kerhossa piparin koristelua, Ojavilikin kerhotila
- ti 2.12. klo 14-16 Sisäisen Prinsessan improvisatiivista laulupohdintaa elämästä Organumilla ja sen jälkeen tilaa muillekin joko improvisatiivisille tai valmiille lauluille
- ke 3.12. klo 13-16 Vanhassa Piilissä muistellaan taiteilija Marjatta Hanhijokea, Pölläntie 103
- to 4.12. klo 12-14 ja 18-20 Joulujuttuja Joulumuorin talolla, Varvarintie 8; klo 13-15 ravintola Iltalennossa päivätanssit ja karaokea osana asukastupa-toimintaa
- pe 5.12. klo 18 Trio Elisen joulukonsertti kirkossa, Luovontie 50
- la 6.12. klo 9.50 lipunnosto ja klo 10 itsenäisyyspäivän perinteiset juhlallisuudet kirkolla
- su 7.12. klo 10 toisen adventin sanajumalanpalvelus kirkossa
- ma 8.12. klo 18 Jane Austen 250 vuotta. Elokuvanäytös Järki ja tunteet kirjastolla
- ti 9.12. klo 11-13 yksinasuvien joulujuhla seurakuntasalissa; klo 18 Hailuodon kunnan 160-vuotisjuhlat liikuntahallilla
- ke 10.12. klo 15-18 Vanhan Junttilan joulupiha ja ”välikkönäyttely”, Isonkyläntie 106
- to 11.12. klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus Saarenkartanossa; klo 16-18 glögiä ja jouluaskartelua seurakuntasalissa
- pe 12.12. klo 11-17 Sale Hailuoto tarjoaa: joulukahvit, joulutortut ja joulupiparit kaupalla; klo 15-19 SPR:n tapahtuma Koppakodalla Tukkitiellä. Joululaulujen laulamista ja makkaran paistoa, myös glögiä ja pipareita tarjolla; klo 20 Hailuodon Tapahtumat ja Tarinat ry:n joulukonsertti kirkossa
- la 13.12. klo 11-16 Hailuotoseuran perinteiset joulumarkkinat Pääkaupalla, Luovontie 231 (myös 14.12.)
- su 14.12. klo 13 kolmannen adventin jumalanpalvelus Metsästysmajalla, Kottaintie 87; klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa
- ma 15.12. klo 16.30–18.00 eläinten joulu Isolassa. Vierailua navetan eläinten luona, talutusratsastusta lapsille, glögiä ja piparia. Isolantie 15
- ti 16.12. klo 18 Lasten Kauneimmat joululaulut ja piparinkoristelua kirkolla
- ke 17.12. klo 16-18 Kujalan tilan tapahtuma, Tukkitie 51. Tervetuloa kodan lämpöön laskeutumaan joulun ajan tunnelmaan arkikiireitten keskellä. Nokipannukahvia kera joulun makujen ja ehkä yllätysvieraskin
- to 18.12. klo 8.40 koulun joulukirkko kirkossa; klo 9.30 päiväkodin, lasten ja lapsiperheiden joulukirkko kirkossa
- pe 19.12. klo 13 Saarenkartanon jouluinen askarteluhetki
- la 20.12. klo 12-18 Luovon leivoksen joulukahvila pankin talossa, 4H-yrittäjät
- su 21.12. klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu kirkossa; klo 13 jouluinen messu Saarenkartanossa
- ma 22.12. klo 18 Rakkain joulu -konsertti kirkossa
- ti 23.12. klo 9.00 Hauskimmat joululaulut SEO:lla
- ke 24.12. klo 16 jouluaaton hartaus kirkossa. Jouluseimi Vanhan kirkon alttarin juurella
- to 25.12. klo 9.00 jouluaamun jumalanpalvelus kirkossa
- pe 26.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut -iltamessu
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
