Hailuodon seurakuntaan haussa diakoniatyöntekijä luotolaisten tueksi

Uuden diakoniatyöntekijän työnkuva on monipuolinen. Toiveena on löytää henkilö, jolla on kokemusta myös lasten ja nuorten parissa tehtävästä työstä.

Hailuodon seurakuntaan etsitään diakoniatyöntekijää. 700 jäsenen saaristoseurakunnassa on neljä virkaa, joista kokoaikaisia ovat vain diakoniatyöntekijä ja kirkkoherra.

– Työ on monipuolista ja sitä tehdään usein yhteistyössä julkisen sektorin, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa. Talkoohengellä ja toinen toistensa auttamisella on yhä sijansa hailuotolaisten elämässä, toteaa kirkkoherra Seija Helomaa.

Tehtävään sisältyy perusdiakoniatyötä: keskusteluapua, taloudellista avustamista, ryhmiä ja muuta kokoavaa toimintaa.

– Hailuodossa on paljon ikäihmisiä ja jonkin verran muista syistä työelämän ulkopuolella olevia. Haluamme tavoittaa heidät yhä paremmin.

Diakoniatyöntekijän vastuulla ovat myös seurakunnan varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön tehtävät sekä lähetystyö. Tehtävän pääpaino on kuitenkin varsinaisessa diakoniatyössä.

– Työtä tehdään mahdollisuuksien mukaan yhdessä ja työyhteisö tukee työssä toisiaan yli tehtäväkohtaisten rajojen, joten myös oppimiskykyä, avoimuutta ja joustavuutta tarvitaan.

Virantäytössä eduksi katsotaan monipuolinen kokemus ja osaaminen seurakunnan diakoniatyöstä, hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä työkokemus lasten ja nuorten parista.

Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä. Kiinteä yhteys saareen valmistuu noin vuoden päästä, siihen asti saareen kuljetaan lautalla.

Virkaan valittavalta edellytetään kirkkohallituksen päätöksen mukaista diakonian viran kelpoisuutta sekä soveltuvuutta tehtävään. Hakemuksesta on hyvä käydä ilmi hakijan kelpoisuus.

Valittavan on oltava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Tehtävän hoito alkaa helmikuussa 2026 tai sopimuksen mukaan.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun hakijan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote.

Pohjapalkka on 2 811,89 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää. Lisätietoja osoitteesta: https://www.hailuodonseurakunta.fi/paatoksenteko/avoimet-tyopaikat

  • Hakuaika päättyy sunnuntaina 9.11.2025 klo 23. Hakemus ja vapaamuotoinen CV lähetetään sähköpostitse osoitteeseen seija.helomaa@evl.fi, viesti otsikoidaan ”hakemus diakoniatyöntekijän virkaan”. Haastattelut toteutetaan Hailuodossa keskiviikkona 19.11. Haastatteluun kutsuttavat valitaan hakemusten perusteella.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää