Hannu Virpistä tuli säveltäjänä jo lapsena
Oululaislähtöisen kirkkomuusikon ja säveltäjän Hannu Virpin sävellyksiä kuullaan Oulussa 8. marraskuuta Pyhän Tuomaan kirkossa.

Konsertissa Hannu Virpin teoksia tulkitsevat viisi kuoroa, baritonilaulaja, oboe, jousikvartetti ja urut.
Konsertti koostuu kuorosävellyksistä, ja ohjelmassa on myös soolo ja kuoro-osia Virpin kantaatista Tulkaa minun tyköni kaikki. Konsertti on läpileikkaus säveltäjän yli 40-vuotisesta sävellystyöstä, joka alkoi varhain lapsuudessa.
– Kotona harrastettiin musiikkia, ja aloin kirjoittamaan omia nuotteja jo pikkupoikana, Hannu Virpi kertoo.
– Soittaminen ei kiinnostanut niinkään, vaan inspiroiduin ideoiden vangitsemisesta paperille. Sävellystaitoa ei ollut, mutta intoa ja yrittämisen halua sitäkin enemmän, säveltäjä pohtii.
Yläkouluikäin Virpi kuljetti Karjasillan musiikkikirjastosta valtavia määriä nuotteja ja LP-levyjä. Hän kuunteli kotona teoksia seuraten sävelkulkuja partituureista suurella innolla.
– Koko musiikillinen maailma löytyi kirjastosta. Opin paljon kuuntelemalla musiikkia kaikilta suurilta säveltäjiltä, kuten Lisztiltä, Bachilta, Sibeliukselta, Schumannilta, Mahlerilta. Romantiikan ajan säveltäjät olivat lähellä sydäntäni.
Madetojan musiikkilukiossa Virpi pääsi varsinaisesti musiikkiopintojen pariin, kun siihen saakka oli tutkinut ja opiskellut musiikkia itse. Lukioiältä ovat peräisin hänen ensimmäiset ”oikeat” sävellyksensä, joita hän on uudistanut myöhemmin. Käsillä olevassa konsertissa kuullaankin lukioikäisen Hannu Virpin lapsikuorolle säveltämiä lauluja.
Lukion ja armeijan jälkeen musiikkiopinnot veivät Oulun konservatoriolle ja Kuopion Sibelius-Akatemiaan. Vuonna 1991 Virpi aloitti kanttorina Iisalmen seurakunnassa, ja sävellyksiä on syntynyt kanttorin työn ohessa.
Virpin sävellysrepertuaariin kuuluu liturgista musiikkia, kuoro-, kamari- ja orkesterimusiikkia sekä sävellyksiä soolosoittimille. Useaan kertaan palkittu säveltäjä analysoi teostensa sisältävän tiettyjä omintakeisia harmonioita ja ripauksen modernia sävelkieltä.
Hannu Virpin musiikkia on esitetty aikaisemmin kolmessa eri sävellyskonsertissa Iisalmessa. Neljäs sävellyskonsertti pidetään Oulun kirkkomusiikkiviikoilla, ja säveltäjä aikoo tulla kuuntelemaan sitä paikan päälle.
– Tämä on ilo ja suuri kunnia!
- Hannu Virpin sävellyskonsertti 8. 11. kello 19 Pyhän Tuomaan kirkossa. Kiimingin seurakunnan Kaikuos-kuoro johtaa Jarkko Metsanheimo, Tuiran seurakunnan sekakuoro Tuike johtaa Raakel Pöyhtäri, Aava- ja Illusia- kuorot johtaa Eeva-Maija Sorvari, Illusian valmennuskuoro, urut Katri Sippola, baritoni Ville-Veikko Telkki. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 euroa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.