Hartaita hetkiä ja iloa Oulun kirkkomusiikkiviikoilla
Oulun seurakunnissa järjestetään musiikkitapahtumien sarja, Kirkkomusiikkiviikot, joka kutsuu musiikin ystävät intiimin surumusiikin ääreltä riemastuttavaan lapsikuorokonserttiin ja koko illan mittaiseen urkumaratoniin. Tapahtumat sijoittuvat eri puolille Oulua, ja suurimpaan osaan konserteista on vapaa pääsy.
Torstaina 30.10. kello 19, jolloin kamarikuoro Melodiam esittää Karjasillan kirkossa Ossi Kaikkosen johdolla musiikkia pyhäinpäivän lähestyessä.
Samaan aikaa Ylikiimingin kirkossa Hohde-kuoro ja Kamarikuoro Gaudiate esittävät kaksi isompaa kirkkomusiikkiteosta: Faurén Requiem sekä Mendelssohnin Lauda Sion.
Perjantaina 31.10. kello 19 Oulunsalon kirkossa on sävelhartaus, jossa kuulija saa rauhoittua pyhäinpäivän aaton tunnelmaan muun muassa Buxtehuden Der Herr ist mit mir -kantaatilla, jonka esittää Oulunsalon seurakunnan kamarikuoro soitinyhtyeen säestyksellä.
Pyhäinpäivänä 1.11. kello 17 Intiön vanhassa kappelissa soivat ainutlaatuisena yhdistelmänä urkumusiikki, yksinlaulut sekä kanttorien muodostaman kvartetin tulkitsemat laulut.
Kello 19 Tuomiokirkossa kaikuvat Bachin ja Albinonin sävelet muun muassa Oulun yliopiston kamariorkesteri, Sinikka Ala-Leppilammen, Péter Marosvárin ja useiden muiden muusikoiden toteuttamina.
Sunnuntaina 2.11. kello 16 Oulujoen kirkossa soivat Obo ensemblen tulkitsemina barokkiaariat sekä sonaatit viululle, viola da gamballe ja continuolle Unohdettu Erlebach -konsertissa.
Kello 18 Pyhän Tuomaan kirkossa esiintyy lauluyhtye Spes Miikka Lehtoahon kanssa. Per Requiem-konsertissa on kuultavissa perinteisiä sielunmessun osia eri aikakausilta ja eri säveltäjiltä. Requiem, hyvästien ja muistamisen musiikki, tarjoaa mahdollisuuden viipyä ajatuksissa edesmenneiden luona. Kuulija voi halutessaan jättää oman tuohuksen alttarille.
Tiistaina 4.11. Haukiputaan kirkossa kaikuu laulamisen riemu eivätkä elämisen äänet hätkähdytä yleisössäkään, kun kello 18.30 alkavaan konserttiin kokoontuvat Oulun seurakuntien lapsikuorot.
Keskiviikkona 5.11. avautuu Tuomiokirkossa musiikillinen keidas keskellä päivää, kun urkuriemeriitta Maija Tynkkynen soittaa rauhallista ja meditatiivista urku- ja cembalomusiikkia kello 12–12.30.
Torstaina 6.11. kello 19 Soi kunniaksi Luojan – Kuorojen konsertti kokoaa hengästyttävään musiikilliseen ilotulitukseen Haukiputaan kirkon kamarikuoron, Naiskuoro Kaarnan, kamarikuoro Gaudiaten, lauluyhtye Spesin ja Oulun Tuomiokirkon Katedraalikuoron.
Perjantaina 7.11. kello 19-22 Haukiputaan kirkossa luvassa on perinteinen urkumaraton, jossa helmiä kuulijoiden korville tarjoilevat muun muassa 12-vuotias Matteus Säily, Elias Niemelä ja Aada Wirberg.
Sunnuntaina 9.11. kello 15 kirkkomusiikkiviikon päättää reformaation päivän kantaattikattaus, jossa J.S. Bachin musiikkia tarjoilee Cantio Laudis ja orkesteri johtajanaan Olli Heikkilä. Solistina konsertissa on bassobaritoni Tomi Punkeri, ja tilaisuuden juontaa musiikkitieteilijä Topi Linjama.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
