Hartaus sunnuntaille 1.3.2026

Älkää olko huolissanne

Olen ostanut myyjäisistä pienen huoneentaulun. Se on vuosikaudet ollut kotona pöydän nurkalla näkyvällä paikalla. Siinä lukee: Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan.

Se on lainaus Pekka Simojoen laulusta ”Tänne saakka on tultu Hänen voimassaan, huomispäivästä vielä en tiedä. Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan, vieköön Hän, minne tahtoo vain viedä!”

Aina tunne ei ole noin varma. Että Jumala pitäisi huolen. Meistä. Kaikista heistä, joista olen huolissani. Tai esirukouksessa kannettavista. Tänäänkin. Jumalalla on niin paljon ihmisiä huolehdittavanaan, yltäisikö huolenpito minunkin huoliini ja rukousaiheisiini.

Tutummalta tuntuu tuo mykän pojan isän huuto tämän sunnuntain evankeliumissa: ”Minä uskon, auta minua epäuskossani!”

Kyllä minä periaatteessa uskon ja luotan ja ajattelen, että sinä Jumala voit kaikki. Sinulle ei mikään ole mahdotonta. Ja silti huomaan kiemurtelevani epäuskossa.

Inhimillisesti ajatellen on niin paljon ja liian suuria huolenaiheita, joissa uskoni loppuu. Ja joskus pienetkin huolenaiheet asioiden järjestymisestä heittävät luottamuksen takavasemmalle.

Mutta silti, kaikesta huolimatta, ainoalta vaihtoehdolta tuntuu rukoileminen, koska kaikki muut konstit on jo käytetty. Siksi minä pyydän, minä itken, minä toivon. Että Jumala kuulisi ja vastaisi. Ajallaan ja tavallaan.

Turvaudun usein tähän Raamatun lupaukseen, koska tässä keskeneräisen asian sivutuotteena saa jotain suurta, rauhan sydämeen: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”

Kirjoittaja on Limingan seurakunnan kirkkoherra

2. paastonajan sunnuntai
Psalmi: Ps. 25:1–10
1. lukukappale: 2. Kun. 20:1–7
2. lukukappale: 1. Kor. 10:12–13
Evankeliumi: Mark. 9:17–29

Jeesus taisteli pimeyden valtoja vastaan myös parantamalla sairaita ja antamalla synnit anteeksi. Tähän toimintaan liittyivät rukous ja usko.

Ps. 25:1–10
Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn.
Jumalani, sinun apuusi minä luotan.
Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua,
että he voittavat minut!
Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.
Vain luopiot joutuvat häpeään.
Herra, osoita minulle tiesi,
opeta minua kulkemaan polkujasi.
Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua,
sinä Jumalani, auttajani!
Sinuun minä luotan aina.
Herra, sinä olet laupias, muista minua,
osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.
Älä muista nuoruuteni syntejä,
älä pahoja tekojani!
Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä,
älä unohda minua!
Hyvä ja oikeamielinen on Herra,
hän neuvoo tien syntisille.
Hän hankkii sorretuille oikeuden,
hän opettaa köyhille tiensä.
Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille,
jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa.

2. Kun. 20:1–7
Kuningas Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan. Silloin profeetta Jesaja, Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Näin sanoo Herra: ’Järjestä asiasi, sillä sinä et parane vaan kuolet!’”
Hiskia kääntyi seinään päin ja rukoili Herraa: ”Voi, Herra! Muista, miten vilpittömästi ja vakain sydämin olen vaeltanut sinun tahtosi mukaan ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi.” Ja hän itki katkerasti.
Jesaja ei vielä ollut lähtenyt palatsin keskimmäisestä pihasta, kun hänelle tuli tämä Herran sana: ”Mene takaisin ja sano Hiskialle, kansani hallitsijalle: Näin sanoo Herra, isäsi Daavidin Jumala: ’Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä parannan sinut. Kahden päivän päästä voit astua Herran temppeliin. Minä lisään sinun elinpäiviisi vielä viisitoista vuotta. Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden.’”
Sitten Jesaja sanoi: ”Hakekaa viikunakakku.” Kakku haettiin, ja kun se asetettiin paiseen päälle, kuningas parani.

Kor. 10:12–13
Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Mark. 9:17–29
Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”