Hartaus sunnuntaille 9.11. - Havahtuminen

Havahtuminen

Se on usein lääkäri, joka saa ihmisen havahtumaan omaan tilanteeseensa. Jokin mittausarvo on vinossa ja sen muuttaminen normaaliksi vaatii uudenlaista ajattelua ja arkea. Se on usein yllättäen ja kivuliaastikin muuttuva elämäntilanne, joka pakottaa miettimään omaa elämää eri tavalla. On rakennettava tulevaisuus uusilla paloilla.

Oman ajattelun ja toimintatapojen muutos vaatii usein ulkopuolisen potkaisun, liikkeelle laiton. Tarvitaan havahtuminen, pysäytys tähän hetkeen. Tarvitaan oivallus, että muutos onkin hyvä ja tarpeellinen asia. Minun on lisättävä liikettä, vähennettävä jotain ruoka-ainetta, keskityttävä lepoon, vaihdettava työtä, kuunneltava läheisiäni.

Sanotaan, että uuden taidon muuttuminen automaatioksi tarvitsee ainakin 10 000 toistoa. Muutostarpeeseen havahtumisen jälkeen alkaa kova työ omien rutiinien muokkaamisessa. Se vaatii paljon tahtoa, itsekuria ja kannustusta.

Hengellinen havahtuminen on todennäköisesti melko samanlaista. Elämän todellisuus pysäyttää ja koskettaa sieluun asti.

Tällaista havahtumisen tarvetta on vain vaikea todentaa lääkärissä. Se voi olla hetki, jossa Jumalan todellisuus tulee niin liki ja todelliseksi, että on jäätävä kuulolle, vaikka ei ihan ymmärräkään mistä on kyse.

Ehkä myös pyydettävä apua: jos olet, niin voisitko auttaa. Havahtuminen saattaa muuttaa omaa arvomaailmaa ja omaa käsitystä elämästä. Se hetki voi lähteä kuljettamaan kohti syvempää luottamusta Jumalaan.

Kirjoittaja on oppilaitospappi, luonnossa liikkuja ja maailman ihmettelijä

Psalmi: Ps. 46:2–8
1. lukukappale: Jes. 33:20–22 tai Jer. 3:14–15
2. lukukappale: Room. 1:16–17 tai Ef. 6:10–18
Evankeliumi: Joh. 4:46–53

22. sunnuntai helluntaista omistetaan uskonpuhdistukselle. Sunnuntain tekstit liittyvät läheisesti uskonpuhdistuksen keskeiseen sisältöön.
Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.

Ps. 46:2–8
Jumala on turvamme ja linnamme,
auttajamme hädän hetkellä.
Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy,
vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.
Meret pauhaavat ja kuohuvat,
vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä.
Virta ja kaikki sen haarat ilahduttavat Jumalan kaupunkia,
Korkeimman pyhiä asuinsijoja.
Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky.
Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee.
Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat,
maa järkkyy hänen äänestään.
Herra Sebaot on kanssamme,
Jaakobin Jumala on turvamme.

Jes. 33:20–22
Katso Siionia, meidän juhliemme kaupunkia!
Sinun silmäsi saavat nähdä Jerusalemin,
turvallisen leposijan,
teltan, jota ei pureta, ei siirretä.
Sen vaarnat eivät koskaan irtoa,
yksikään sen köysistä ei katkea.
Meillä on siellä väkevä valtias, Herra,
meillä on jokien lähde ja leveät virrat.
Niitä ei kulje soutualus
eikä ylitä uljainkaan pursi.
Totisesti, Herra on tuomarimme. Hän johtaa meitä.
Herra on valtiaamme,
Herra on kuninkaamme. Hän pelastaa meidät.

TAI
Jer. 3:14–15
”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!” sanoo Herra. ”Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin – vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä. Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti.”

Room. 1:16–17
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

TAI
Ef. 6:10–18
Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.

Joh. 4:46–53
Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.