Haukiputaan puuropäivästä on tullut supersuosittu, tänä jouluna kävijöitä lähes 900

Haukiputaan seurakuntakeskuksessa vietettiin viime viikolla kaiken kansan puuropäivää kinkkuvoileipineen. Yhteinen ruokahetki  keräsi väkeä enemmän kuin tuvan täydeltä.  Putaalla pohdittiin, selittääkö puuroaterian menestystä ihmisten kaipaus tulla yhteen aikana, jolloin maailmantilanne sotineen koettelee jopa mielen hyvinvointia.

Diakoniatyöntekijä Johanna Juntunen oli yksi puuropäivän iloisista tarjoilijoista.

36 kiloa riisiä ja 50 litraa kermaa. Näistä aineista syntyi viime perjantaina (8.12.) Haukiputaalla riisipuuroa lähes 900 hengelle.

Kaiken kansan puuropäivänä Oulun seurakuntien emäntä Teija Hujanen heilutti puurokauhaa seurakuntakeskuksen keittiössä pitkän työpäivän, mutta hänen apunaan olivat onneksi kaikki seurakunnan työntekijät ja joukko vapaaehtoisia  – kaikkiaan viitisenkymmentä ahertajaa. Tiskareina nähtiin myös pappeja, joille juhlissa kuuluu usein tyystin toisenlainen rooli.

Jo keväällä työntekijöiden parissa oli syntynyt yhteinen sopimus siitä, että puuropäivänä jokainen ottaa työvuoron tarjoilun sujumiseksi. Silloin ei vietetä vapaita eikä tehdä muita työtehtäviä. Näin toimittiin nyt ensimmäistä kertaa, vaikka koko kansan puurojuhlaa on vietetty jo viitenä jouluna aiemmin.

Diakoniatyöntekijä Sari Lukan mukaan seurakunnassa on haluttu yhteistä puuropäivää enemmän kuin sitä, että eri työmuodot osallistujineen syövät omissa porukoissaan jouluisen aterian

– Yhteiseen juhlaan ovat oikeasti kaikki kutsuttuja eikä tilaisuus profiloidu pelkästään esimerkiksi diakonian asiakkaille kuuluvaksi.

Lukka arvioi, että seurakunnan tarjoaman ruoan arvoa osataan arvostaa aiempaa enemmän elintarvikkeiden kallistuessa.

– Kun puuropäivä koetaan lisäksi matalan kynnyksen tapahtumana, paikalle tullaan mielellään.

Lukka ei hämmästelisi, jos päivän suosiota selittäisi osaltaan myös ihmisten kaipaus tulla yhteen aikana, jolloin maailmantilanne sotauutisineen koettelee helposti mielen hyvinvointia.

– Palaute, jota saimme, oli oikeastaan vain kiitossävytteistä. Ruokaa syötiin kiitollisina suuressa ihmisjoukossa.

– Ihan huippua oli, Lukka kertoo vielä oman kokemuksensa perjantaista.

Päivän järjestelyissä oli mukana lisäksi paikallinen SPR. He tarjosivat ohjelmaa lapsille.

Yhteisöllisyys oli tärkeässä osassa puurotarjoilua.

Sanonta ”hyvä ruoka, parempi mieli” toteutui Haukiputaalla perjantaina.

 

Palaute, jota saimme, oli oikeastaan vain kiitossävytteistä.

Sari Lukka

 

 

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää