Toimistokoira auttaa rikkomaan jäätä herkässä tilanteessa: "Koira aistii ihmisen oloa ja mielentilaa todella hyvin"
Hautaustoimistossa asiointi on poikkeuksetta raskasta. Toimistokoirat Cava ja Levi lohduttavat surevaa sanattomasti.

Hautauspalvelu Kuusiniemen odotusaulassa on raukea tunnelma. Australian labradoodle Levi nauttii päiväunista sohvalla, ja hädin tuskin nostaa päätään oven käydessä.

Levin aamu on vierähtänyt mainostoimistoreissulla. Nyt on hyvä aika ottaa nokoset.
11,5-vuotias Coton de tuléar Cava puolestaan kipittää uteliaana takahuoneesta tervehtimään tulijaa. Tummat nappisilmät tuijottavat intensiivisesti, kostea kirsu nuuhkaisee kättä.

Cava on tänään koirakaveriaan virkummalla päällä, ja tulee tervehtimään ovesta tulijaa iloisen uteliaasti.
Levi ja Cava toimivat Hautauspalvelu Kuusiniemen toimistokoirina, kertovat yrittäjät Annukka Lantto ja Petri Kuusiniemi.
Cava on kulkenut pariskunnan mukana töissä noin puolitoista vuotta, Levi pennusta saakka.
– Koirat tulivat alun perin työpaikalle mukaan käytännön syistä. Yrittäjän työpäivät ovat pitkiä, ja tuntui kurjalta jättää koirat kahdestaan kotiin koko päiväksi.
Vastavuoroista myötätuntoa
Lantto ja Kuusiniemi huomasivat pian, etteivät koirat tulleet töihin vain köllöttelemään. Eläimen läsnäolo asiakastilanteissa tuntui heti luontevalta.
– Koira aistii ihmisen oloa ja mielentilaa todella hyvin. Eläin voi tarjota vastavuoroista myötätuntoa kosketuksen avulla.
– Koira pystyy myös tietyllä tavalla rikkomaan jäätä hankalassa ja herkässä tilanteessa. Ihmisen voi olla helpompi puhua ja olla, jos samalla voi silittää koiraa.
Lantto ja Kuusiniemi puhuvat pitkään suomalaisten tarkkarajaisesta henkilökohtaisesta reviiristä ja siitä, miten se vaikuttaa vaikkapa juuri hautaustoimistossa asioimiseen.
Jopa kättely voi tuntua surun keskellä liian intiimiltä.

Hautaustoimisto Kuusiniemen yrittäjät Annukka Lantto ja Petri Kuusiniemi kertovat, että koirat hakeutuvat suruhuoneessa pidetyissä keskusteluissa usein asiakkaan jalkojen ääreen lepäämään.
Eläimellä on erilainen tapa mennä ihmistä kohti, lupaa kysymättä.
– Hautaustoimistossa asioimiseen saattaa usein liittyä ajatusta siitä, että pitäisi tietää ja osata kuolemiseen liittyvät protokollat. Eläimen läsnäolo helpottaa myös siinä, että ihmiset pystyvät olemaan tilanteessa läsnä ja aitoja.
Töissä ei riekuta
Lantto ja Kuusiniemi painottavat, että koiria ei koskaan oteta asiakastilanteisiin mukaan väkisin.
Asiakkaalta kysytään aina lupa eläimen läsnäoloon.
– Levi ja Cava ryntäävät harvoin heti ovelle, kun se käy. Siinä ehtii hyvin kysyä, saako koira tulla tervehtimään. Jos asiakas ei toivo eläinten läsnäoloa, ne ohjataan muihin tiloihin.
”Käymme usein keskellä päivää pienellä puistokävelyllä. Se maadoittaa ja palauttaa mieleen, että arki on juuri tässä hetkessä.”
Australian labradoodle ja Coton de tuléar ovat rotuja, jotka eivät allergisoi. Koirista ei myöskään irtoa karvaa, joka voisi tarttua asiakkaitten vaatteisiin tai vaeltaa pölypallerokasoina ympäri toimistoa.
Yrittäjäpariskunta pitää näitä asioita ehdottomina edellytyksinä sille, että toimitiloissa voi olla koiria.
– Levi ja Cava tietävät tarkalleen, milloin he ovat töissä ja miten työtilanteissa käyttäydytään. Kotona he saavat ja osaavat kyllä riekkua ja haukkua työpäivän edestä.
Kuusiniemi ja Lantto myöntävät, että koirat lohduttavat tarpeen tullessa myös heitä ja toimiston muita työntekijöitä.
– Teemme päivittäin töitä surun ja luopumisen sekä sen realiteetin kanssa, että täältä ei aina lähdetä reilussa järjestyksessä. Jos itsellä on surullinen tai hankala olo, koira aistii sen meistä heti ja tulee luokse.
Koirien rytmi pitää yrittäjiä arjessa kiinni myös pitkien työpäivien keskellä.
– Käymme usein keskellä päivää pienellä puistokävelyllä. Se maadoittaa ja palauttaa mieleen, että arki on juuri tässä hetkessä.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.