Intiön satavuotiasta Vanhaa kappelia juhlitaan koko marraskuu

Hartauden ja hyvästien tyyssijan 100 vuoden ikää juhlitaan marraskuun kunakin torstaina puheen, musiikin ja tanssin keinoin.

Lääninarkkitehti Otto F. Holmin suunnittelema Oulun hautausmaan Vanhan kappeli vihittiin käyttöönsä joulukuussa 1923. Sadan vuoden ikää juhlitaan marraskuun kunakin torstaina puheen, musiikin ja tanssin keinoin tunnelmallisessa kappelissa.

Tapahtumien ketjun aloittaa arkkitehti Sampo Valjus, joka kertoo Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy:n suunnittelemasta, 1985 toteutetusta remontista.

Hän itse ei ollut mukana hankkeessa, vaan toimiston puolesta siitä vastasivat arkkitehdit Kaisa Ruohonen ja Seppo Valjus.

Onko sillä, että korjausrakentamiskohde on yhteisölleen emotionaalisesti tärkeä vaikutusta suunnittelijoiden työhön, Sampo Valjus?

– Toki se vaikuttaa. Kirkko- ja kappelirakennukset luokitellaan aina suojelurakennuksiksi, vaikka se ei jonkun kohteen kohdalla olisikaan ihan juridistekninen fakta.

Valjus pitää tämän rakennuskannan käyttäjissään herättämiä tunteita koskettavana.

Arkkitehdille tämä tarjoaa erittäin kiinnostavan näkökulman, Valjus toteaa. Hänelle tämä on avautunut Intiön kappelin pian alkavaa peruskorjaushanketta suunniteltaessa.

– Vanhan kappelin muutostyö oli enemmän kuin remontti. Kyse oli laajennuksesta, joka tehtiin hyvin varovaisesti.

Ratkaisu, johon päädyttiin, oli Sampo Valjuksen mukaan hieman poikkeuksellinen.

– Arkkitehdeille on opetettu, miten rakennusta muutettaessa sen kerroksellisuuden tulisi näkyä.

Vanhan kappelin tapauksessa toimittiin siten, että satunnainen kävijä ei havaitse tapahtunutta, hän luonnehtii.

– Laajennus näkyy kyllä – jatkopala on pienempi ja kapeampi, mutta se on tehty muutoin yhteneväksi alkuperäisen kanssa.

Sampo Valjuksen esitelmä 2. marraskuuta alkaa kello 18.

Vanhan kappelin 100-vuotisjuhlaviikkojen ohjelma

  • To 2.11. klo 18 Sampo Valjus: Vanhan ja uuden liitto, 1980-luvun remontin merkitys vanhan kappelin ulkoasulle ja toiminnalle.
  • To 9.11. klo 18 Antti Annolan ja Miika Lehtoahon konsertti
  • To 16.11. klo 18 Lapin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen luento, musiikkia, sotavainajien etsintätyöstä Sallan ja Luton / Petsamon rintamilla esitelmän pitää Jouni Mäntyniemi 
  • To 23.11. klo 18 Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström: Seitsemän askelta rakkauteen Tanssiteoksen kantaesitys
  • To 30.11. klo 18 Emilia Kallonen: Itkuvirsi-ilta

Tarkista tapahtumatiedot ja mahdolliset muutokset täältä: www.oulunseurakunnat.fi/vanhankappelinjuhlaviikot


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää