Säveltäminen auttaa Jarno Vanhasta käsittelemään surua ja menetystä: "Oloni helpottuu, kun istuin pianon ääreen soittamaan"

“Shokkioireet tulivat muutama tunti puhelun jälkeen: raajat menivät kylmiksi ja olo tuntui epätodelliselta. Olin juuri saanut kuulla, että paras ystäväni, veljenkaltainen, oli kuollut äkilliseen sairauskohtaukseen nukkuessaan.

Meillä oli ikäeroa vain muutama vuosi.

Muserruin täysin. Oli vaikea ymmärtää ja sisäistää, että yhtäkkiä tämä tärkeä ihminen on poissa, että häntä ei enää ole olemassa.

Ajatukset kiersivät kehää, ja kuolemanpelko valtasi mielen.

Nukkumaan meneminen pelotti pitkään. Uni kyllä tuli, mutta hätkähdin hereille pian nukahtamisen jälkeen.

Työstä oli lopulta pakko jäädä pitkälle sairauslomalle, kun uniongelmat eivät helpottaneet. Sain työterveyshuollosta keskusteluapua ja tilanteeseen tarvittavaa lääkitystä.

Musiikki sitoi yhteen

Musiikki oli voima, joka sitoi minut vahvasti yhteen ystäväni kanssa. Hän eli ja hengitti musiikkia ennen kuolemaansa ehkä enemmän ja voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin.

Kanttori soitti hautajaisissa ystäväni säveltämän kappaleen, jonka sovitin kirkkouruille sopivaksi. Tunnen ystäväni olevan edelleen läsnä, kun kuuntelen tai soitan hänen tekemäänsä musiikkia.

Ystäväni kuoli maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Olin valtavan ahdistunut ja epätoivoinen, enkä pystynyt aluksi puhumaan asiasta ollenkaan.

Oloni helpottui ainoastaan silloin, kun istuin pianon ääreen soittamaan. Sisältäni kumpusi koskettimien kautta yksinkertainen, kirkonkelloja ja kaukaista maailmaa kuvastava melodia.

Sävelsin Ikuinen uni -teoksen ensisijaisesti rauhoittaakseni itseäni.

Pian ystäväni hautajaisten jälkeen vaimoni isoisä kuoli. Tämän suru-uutisen jälkeen tuli olo, että minun täytyy viedä teos pidemmälle siitä, mitä olin alun perin ajatellut.

Mielessäni oli jo aiemmin välähtänyt ajatus siitä, että teoksesta tulisi kokonainen pianokonsertto.

Orkesterikokoonpanoksi teokseen valikoitui huilu, fagotti, pasuuna, piano ja jousiorkesteri.

Jokaisella nuotilla on merkitys

Sävellysprosessista muodostui lopulta jonkinlainen terapeuttinen matka.

Säveltäminen auttoi käsittelemään surua ja menetystä.

Muodostin itselleni myös uuden elämänohjeen siitä, että haluan tehdä joka päivä musiikkia edes vähän, ja viedä itselleni tärkeitä asioita eteenpäin.

Joka kerta, kun aloitin säveltämisen, mielessäni oli kysymyksiä tai sisuksissani asioita, joita käsittelin musiikin avulla itsestäni pois.

Teos on ainakin osittain oma henkinen matka pois surusta, ja tietynlainen uudelleensyntymä itselleni.

Ajattelen, että musiikkia pystyy usein tekemään esimerkiksi tekniikka edellä. Tässä teoksessa joka ikisellä nuotilla on iso merkitys.

Eräs ystäväni kuvasi teoksen loppua universumin keuhkoiksi – mielestäni se kuvastaa hyvin sitä, että aloittaessani olin hapettomassa tilassa ja loppuvaiheessa pystyin hengittämään jo paremmin.

On yhtä aikaa ihanaa ja hirveää, miten paljon olen kasvanut ihmisenä ystäväni kuoleman jälkeen.

Tuntuu, että lapsuus ja nuoruus loppuivat, jokin elämänvaihe päättyi.

Kannattelen nyt päivittäin ajatusta siitä, että haluan voida itse hyvin, jotta voin auttaa muita ja olla läsnä toisille.

Elämänarvot uusiksi

Musiikki on ollut hengityslaitteeni jo teiniajasta asti. Taide toimii hyvänä terapeuttina, vaikka ihminen itse ei toimisikaan sen tekijänä tai toteuttajana.

Taide luo tunteita, tukea ja turvaa, kun on yksin. Ja niinhän se on, että raskaiden asioiden keskellä ihminen on lopulta aina yksin, vaikka olisi kuinka tiivis tukiverkko olemassa.

Oman pään sisältä pitää selvitä itse ulos.

Ajattelen, että taide avartaa maailmaa silloin, kun ihminen on shokissa ja surullinen – se on todella suppea tila olla. Taiteen avulla ihminen voidaan houkutella pois nurkasta ja tarjota tilalle lohdullisempaa maailmaa.

Olen ystäväni kuoleman jälkeen tarkastellut omia elämänarvojani: onko tärkeää puskea koko ajan täysillä eteenpäin, vai onko tärkeämpää pysähtyä esimerkiksi kuuntelemaan sitä, mitä lapset tekevät ja puhuvat ja olla läsnä näissä hetkissä?

Minulle konkretisoitui, että elämän itsessään pitäisi olla tärkein elämänarvo.

Ystävälleni sävelletty Ikuinen uni -pianokonsertto valmistui päivää ennen hautakiven paikalleen laskua. Konsertto kantaesitetään Oulussa ensi syksynä.

Toivon, että se saa ensi-iltansa jossakin keskeisessä paikassa, kuten Oulun kaupungintalossa tai tuomiokirkossa.

Uskon, että tragedioista ja menetyksistä eteenpäin ponnisteleminen vahvistaa minua, ja olen tämän prosessin jälkeen parempi versio itsestäni.”