Joulu seurakuntatalon ikkunassa

Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi, jolle kolme itämaan viisasta miestä tuo lahjoja. Tämä tuttu asetelma on aiheena kahdessa isossa maalauksessa, jota voi ihailla Keskustan seurakuntatalon sisäpihalta päin. Työt on toteuttanut Oulussa asuva Natalia Lebedeva.

|

Taiteen maisteriksi ja sisustussuunnittelijaksi Pietarin taideakatemiassa opiskellut Natalia Lebedeva toimi 13 vuotta sisustussuunnittelijana ja 3 vuotta lasten taidekoulun opettajana ennen kuin 9 vuotta sitten muutti Suomeen.

– Kolmisen vuotta sitten sain koiraa ulkoiluttaessaan idean: haluaisin löytää Oulun keskustasta rakennuksen, jonka ikkunoihin voisin maalata joulukalenterin luukut.

24 ikkunan löytäminen osoittautui haastavaksi. Siksi Lebedeva kolme vuotta sitten maalasi pienemmän jouluisen teoksen Kumppanuuskeskuksen ikkunoihin ja seuraavana vuonna Oulun Osuuspankin ikkunaan.

– Keskustan seurakuntatalon sisäpihan ikkunoita täksi vuodeksi ehdotti anoppini. Kahdelle isolle pleksilasille lasimaalausvärein maalattu työ syntyi kodin autotallissa.

Natalia Lebedeva on ortodoksi. Ortodoksit viettävät joulua tammikuussa, mutta Lebedevan perheessä joulua vietetään kahdesti:

– Ensin samaan aikaan kuin luterilaisetkin. Sitten juhlimme uuttavuotta ja sen jälkeen vietämme ortodoksisen joulun, joka päättyy 7. tammikuuta.

Joulun aikaan Lebedeva nauttii siitä, että kodit ja pihat valaistaan ja koristellaan kauniisti.

– Valot, joululaatikot, joulukuusi, hän luettelee joulunsa tärkeitä asioita.

– Kuusesta tulee joulun tuoksu. Ja joulupukki ja joulumuori tietysti vierailevat meillä.

– Minulle joulun värejä ovat punainen ja kulta. Mutta tykkään myös tummansinisen, valkoisen ja vihreän yhdistelmästä. Tänä vuonna ne ovat jouluni värit.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää