Jumalanpalveluksissa ja ehtoollisella käytiin aiempaa innokkaammin

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin osallistuttiin vuonna 2025 noin 3,3 miljoonaa kertaa. Jumalanpalveluskäyntien kokonaismäärä määrä kasvoi vuodessa noin 3 prosenttia.

Myös ehtoolliselle osallistui vuonna 2025 useampi kuin vuonna 2024. Ehtoolliselle osallistuminen kasvoi noin 6 prosenttia.

Vuonna 2025 ehtoolliselle osallistuneiden määrä oli yli 1,6 miljoonaa. Ehtoollisella kävi 73,9 prosenttia messuun osallistuneista.

Kasvu jumalanpalveluksiin osallistumisessa ja ehtoolliskäynneissä painottui suurimmaksi osaksi kasvukeskuksiin, mutta myös useissa pienemmissä ja keskisuurissa seurakunnissa oli kasvua.

Paikoitellen jumalanpalvelusten ja ehtoollisten käyntimäärät vuonna 2025 ovat kuitenkin pysyneet ennallaan vuoteen 2024 verrattuna.

Kasvava kiinnostus jumalanpalvelusta ja ehtoollista kohtaan voi johtua monista syistä, pohtii Arto Vallivirta Kirkkohallituksesta.

– Nuoremmissa sukupolvissa on lisääntyvissä määrin kiinnostusta kristinuskoa ja jumalanpalvelusta kohtaan. Siihen kenties vaikuttaa myös huoli maailmantilanteesta. Myös monikulttuurinen väestö on löytänyt aiempaa useammin tiensä luterilaiseen messuun.

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää